kuvat kertovat oikeastaan kaiken siitä, mistä tulevat kolme päivää tulevat koostumaan. niiden myötä tahdon toivottaa jok'ikiselle rauhallista joulua!
toivottavasti jokainen saisi viettää joulunajan rakkaittensa seurassa. mutta toivon, että ennen joulua vielä mietit läpi tuttavapiirisi. onko joku, joka tarvitsisi sinua, kipeästi? jaan tähän loppuun vielä teksti, jonka vähän aikaa sitten kirjoitin. toivon sen herättävän ajatuksia, toivon, että mahdollisimman moni pelkäävä sydän saisi seuraa jouluksi.
Vaikka nyt elämäni vahvimmat
ja luotettavimmat hartiat ovat kuin kaksi keikkuvaa linnunsiipeä ohuessa
varressa, sydän on sama. Vaikka kuoppaiset posket kehystävät rakkaita kasvoja,
ajattelee niiden takana sama pää samoja ajatuksia. Vaikka vahvat kädet, jotka
ensimmäistä kertaa pesivät ja syöttivät minut ovat nyt kauttaaltaan ranteideni
paksuiset, silittävät ne hiuksiani edelleen samalla tavalla, koska sydän ei
muutu. Sydän ei lakkaa kaipaamasta rakkaitten seuraa, sydän ei lakkaa
nostattamasta kyyneleitä silmiin keskellä sairaalan öiden lohdutonta pimeyttä,
sydän ei lakkaa pelkäämästä tulevaa. Sydän ei lakkaa toivomasta, että voisit
olla vierellä.
Ja minä tiedän kyllä,
kuvittelet suojelevasi tuota sydäntä poissaolollasi. Tiedät, että nähdessäsi
linnunsiivet ja kuoppaposket romahtaisit. Ääni sortuisi, hartiat hytkyisivät
kaiken kappaleiksi repivistä kyyneleistä, silmät vaipuisivat sumuun. Uskot,
että toinen ei tahdo nähdä sinun pelkoasi ja sinun suruasi, ja pysyt poissa.
Mutta mikä siinä on niin vaarallista?
Kyllä sydän tietää, että muutkin tuntevat surua ja pelkoa. Usko pois, se sydän
kantaa suuren osan sinunkin surustasi ja peloistasi.
Ja tiedän kyllä, pelkäät,
että sanat loppuvat Sen tekojen edessä. Mistä voin puhua, etten loukkaisi?
Mistä voin puhua, etten herättäisi kaipuuta pois sairaalan seinien sisältä?
Mistä voin puhua, että peittäisin sen, etten uskalla kysyä niitä kysymyksiä,
joihin haluaisin tietää vastauksen?
Usko pois, sanoilla ei ole
merkitystä. Sydän pomppaa ilosta jo vain nähdessään sinut. Sydän osaa lukea
silmistäsi sen, mitä et pysty sanomaan ääneen. Sydän tuntee kosketuksesta, että
sinä välität. Suurimpien tunteiden välittämiseen ei tarvita sanoja.
Ja ellet vieläkään usko,
mieti vielä hetki. Mieti miltä tuntuisi käydä läpi pelottavimpia asioita
maailmassa. Mieti miltä kipu tuntuu. Mieti pelkoa, joka pitää hereillä päivin
ja öin. Mieti sitä, kun elämä pysähtyy. Kun sinulla ei ole muuta kuin aikaa,
aikaa, jolla et voi tehdä muuta kuin odottaa, että joku tulee sinun luoksesi.
Mieti sitä, että sitten kukaan ei tulekaan.
Niin, tiedän. Se olisi
pahinta, mitä voi tapahtua. Älä siis jätä sydäntä yksin. Älä anna sen pelätä
yksin, älä säästele kosketusta, älä säästele läsnäoloasi. Rahaa voi ja pitääkin
säästää, luonnonvaroja täytyy säästää, aikaakin joskus, mutta sinun läsnäolosi
on arvokkaampaa kuin raha, ehtymättömämpää kuin luonnonvarat ja saa sekunnit
tuntumaan nopeammilta.
Joten älä säästele sitä. Ole läsnä, ole paikalla. Sinua tarvitaan.