perjantaimiete

huomaan usein ajattelevani, että kaikki ois täydellistä, jos...

nykyään yritän pysäyttää itseni noista ajatuksista, koska miksi etsiä jotain absoluuttista? miksi odottaa, että kaikki sun elämänalueet olis balanssissa keskenään, että voisit sanoa olevas onnellinen? 

masentavaa ehkä, mutta sellaista tilannetta tuskin tulee. ja se tilanne ei varmaan ainakaan tule kestämään kauaa. 

mutta ei se olekaan yhtäkkiä enää niin masentavaa, jos lakkaat odottamasta täydellisyyttä. 

jos susta tuntuu tänään hyvältä, oo onnellinen.

vaikka saisit vaan yhden jutun sun to-do -listaltas rastitettua, oo onnellinen siitä yhdestä jutusta.

vaikka sulla ei olis unelmies miestä, oo onnellinen kaikista muista ihmisistä sun elämässäs. 

vaikka sä et tekis unelmies työtä, oo onnellinen siitä että sulla on unelmia.

vaikka et olis päässyt just the opiskelupaikkaan, oo onnellinen siitä, että sulla on vielä mahdollisuus yrittää uudelleen.

saattaa kuulostaa vähän self-helpiltä, mutta mulle toimii. aina tulee uusia murheita ja lokaa niskaan, mutta kyllä niitä ilonaiheitakin tulee lisää.

loppuun vielä parin biisin perjantailista, joka saa mut onnelliseks <3

01 FEELS - roadkill

02 white balance - girl

03 capital cities - safe and sound

04 miami horror & sarah chernoff - real slow

05 prince - i wanna be your lover

countdown

vuosi vaihtui turussa

aamu aloitettiin kunnon löylyillä puusaunassa, tehtiin itse ruokaa, nostettiin maljaa ja toivottiin parempia aikoja vuodelle 2017

tietovisailtiin, laulettiin ja soitettiin, tanssittiin siman keikalla ja valettiin tinaa

ihailtiin raketteja, juotiin skumppaa, halattiin ja hymyiltiin

poskilla oli glitteriä ja päässä mukavia ajatuksia

to B E L I E V E

toiseksi viimeinen päivä

tässä kohtaa olen yleensä mielessäni muistellut kaikkea sitä hauskaa, mitä vuoden aikana on tapahtunut. olen tehnyt laskelman, ja viivan alle on aina jäänyt plus-merkkinen summa. 

tänä vuonna en kuitenkaan ole siitä aivan varma. 

2016 oli mielestäni outo vuosi - pimeä, raskas, poliittisesti hatara ja ahdistava. sodan ja terrorin uhka tuntuu hiipivän - ja välillä suorastaan rynnivän - eurooppaan ja suomeen, kaikkialle. suuri joukko merkittäviä muusikoita ja taiteilijoita on kuollut. donald trump voitti vaalit. ilmastouutiset ovat kaikkea muuta kuin valoisia. aleppossa tuhotaan kaikki.

ja nyt olen ehkä ensimmäistä kertaa sen ikäinen, etten enää vaan pysty sivuuttamaan tuota kaikkea. 

mutta tokihan tämä vuosi oli paljon muutakin.

vastaanotettu opiskelupaikka sibelius-akatemiassa, niin monta käsittämättömän rakasta uutta tuttavuutta, ettei voi muuta kuin hymyillä 

monta tanssilattialla pois tanssittua murhetta, monta halausta oikeaan paikkaan niiltä ystäviltä, jotka tietävät susta kaiken

se ainutlaatuinen turvan tunne, jonka vain he kykenevät luomaan

musiikin tekemisen riemu

soitetut keikat, uudet visiot, julkaistu musiikkivideo

tieto siitä, että ensi vuonna odottaa teoston future hitmakers -intensiivikurssi

ihminen, jonka kanssa on hyvä olla 

jonka kanssa tuntee olevansa kotona, oli sitten todellisuudessa saaristossa tai mantereella, turussa tai helsingissä, suomessa tai ulkomailla

mutta silti kaiken tämän yli tulee uniin isän pysähtynyt sydän, pysähtynyt verenkierto, suljetut silmät, hiljalleen kädessäni kylmenevä kämmen 

hävitty, kohtuuttoman raskas taistelu vahvempaa sairautta vastaan

rukoukset, joihin kukaan ei vastannut

toiveet, joita kukaan ei voinut täyttää

tukehduttava ja jäädyttävä suru

tunne siitä, ettei ole olemassa oikeudenmukaisuutta, kohtuullisuutta

eikä oikeastaan tunne, vaan varmuus, 

ja toistaiseksi vielä viha. puhdas viha siitä, että ihmiseltä viedään kaikki, tuodaan tilalle kipu ja kärsimys, jatkuva taistelu omaa kehoa vastaan

ja sen jälkeen viedään vielä henki.

mä olen matkalla kohti hyväksymistä, mutta en tosiaan ole siellä vielä. ei mulla ole ketään kenelle olla vihainen tästä asiasta, mutta silti sitä vain on. kuolema on luonnollinen ja sen hetki on itsessään niin rauhallinen, että siinä on jotain kaunista.

mutta se ei silti tee sen hyväksymisestä helppoa.

mä en yleensä ikinä lupaa mitään

kaksi vuotta meidän perhe toivoi ja rukoili parempaa uutta vuotta, parannusta syöpään, ihmettä ja armahdusta pimeyteen

mutta me ei saatu sitä. saatiin vain toinen toistemme tuki selvitä tästä kaikesta, ja ystävien, poikaystävän, äidin ja sukulaisten tuki ja rakkaus onkin ainoa syy, miksi uskon enää mihinkään.

joten nyt lupaan rakastaa takaisin ja uskoa sen voimaan, koska mitään muuta ei ole eikä millään muulla ole merkitystä.

parempaa uutta vuotta 2017! :-)

the cinematic orchestra - to believe

love is christmas

olen jouluihminen

vaikkakin mielestäni jouluihmiseksi nimittäytyminen on hieman outo konsepti, koska joulu tarkoittaa meille kaikille niin eri asioita. kaikilla perheillä on joku jouluruoka, jota muilla ei aattona syödä. toiset ostavat lahjoja, toiset eivät voi sietää sitä rumbaa. toiset pukeutuvat juhlavaatteisiin, jotkut taas saavat olla yöpaidassa kaikki joulun pyhät. ja lopulta, vaikka olisi mitä perinteitä, mikään ei voi mennä täysin niin kuin suunnittelemme - ja se yhdistettynä korkeisiin odotuksiin luo ristiriitaa sinne, missä oletuksena on rentoutuminen. 

mutta pidän kyllä joulusta. ja vaikka yhtäkään joulua en ole turussa viettänyt, on se silti parhaimpia paikkoja oman joulufiilikseni nostatukseen. joulurauhan julistus, oman lukion aina yhtä tunnelmalliset joulukonsertit, markkinat, torikojut, lumisade matkalla café artiin, suomen ykköskuusi, turun linnan joulutontun joulukalenteri

ja lopulta se, mistä kaikessa joulufiiliksessä on perimmäisesti kyse:

ystävien seura ja ateria, jonka voi jakaa naurun säestyksellä lämpimässä (tiirikkalassa), kun ilta pimenee ikkunoiden takana

osa mun joulustani tuli siis jo viikonloppuna vietettyä. mukavaa joulukuuta!

love is not a toy 
and no paper will conceal it
love is simply joy
that i'm home

sara bareilles - love is christmas

loving every minute (cause you make me feel so alive)

empire of the sun - alive

the drums - how it ended

shallou - doubt (summer edit)

lemaitre - we got u

say lou lou - maybe you

m83 - midnight city

the naked and famous - young blood

edellisessä postauksessa puhuin niistä the biiseistä. tässä muutama, iloisesti sekaisin kaikkia uusia ja vanhoja suosikkeja

jok'ikinen näistä löytyy mun legendaariselta spotify-soittolistaltani 02 meikkausbiisit - 

oon kerännyt sinne jo viiden vuoden ajan kaikki biisit, joita kuuntelet silloin, kun viinilasi seuranasi meikkaat ja päätät asua bileisiin, kun kaikki on vielä edessä, kun kaikki on vielä auki, kun kaikki on ah niin hyvin

surevan kohtaamisesta

katsoin viikonloppuna marja hintikka live -jakson, jossa käsiteltiin kuolemaa. olin jaksosta syvästi vaikuttunut ja samalla helpottunut siitä, että joku vihdoin nosti kissan pöydälle. 

toki kuolemaa käsitellään taiteessa ja viihteessä laajalti - se on suosittu aihe kirjallisuudessa ja elokuvissa, tv-sarjoissa ja lauluissa. mutta muistan, kun minulle sanottiin erään sanoittajankin toimesta koulussa, että "on kaksi sanaa, joita et halua lauluissasi sanoa: toinen niistä on kuolema." ei liene siis mitenkään liioteltua sanoa, että ihmiset kaipaavat kuolemasta puhuttaessa kiertoilmaisuja ja pehmentäviä ratkaisuja. 

sen olen huomannut myös omassa elämässäni viime aikoina. ystäväni, sukulaiseni ja uudet tuttavuudet ovat toki osanneet olla korvaamattomalla tavalla tukena, mutta olen selkeästi huomannut myös sen, ettei joillekin ole ollut helppoa olla kanssani tekemisissä. ymmärrän, että monet varmasti miettivät, mitä surevalle pitäisi sanoa, ettei sanoisi jotain väärin. itse olen kokenut, että sanoilla ei ole surun saapuessa kovinkaan suurta merkitystä - tärkeintä on ihan aidosti läsnäolo. koska menetettyään läheisen ei kukaan halua jäädä yksin.

mielestäni ydinpointti on se, että suru ja menetys eivät ole ongelmia, joita kukaan voisi ratkaista. mitkään sanat eivät poista kaipuuta ja ikävää. itse käyn läpi niin suuria tunteita, etten itsekään löydä sanoja niiden kuvaamisen, joten en mitenkään voi olettaa jonkun toisen löytävän niitä. älä siis yritä olla fiksu ja jakaa itsestäänselviä neuvoja, älä yritä ratkaista toisen tilannetta, älä kuvittele, että voisit poistaa ongelman ja tehdä elämästä iloista karnevaalia kertaheitolla. mutta läsnäolollasi voi olla korvaamattoman suuri vaikutus. 

halaus on usein suurin apu. :-)

kuolema-aiheisen jakson suosittelen katsomaan allaolevasta linkistä:

marja hintikka live

se mikä ei tapa -

kaksi asiaa:

käykää kiasmassa tsekkaamassa mona hatoumin ja koutaniemi-alizad-kombon näyttelyt. olin siellä taas opiskelijapäivänä, jota vietettiin viime perjantaina, enkä pettynyt. en koskaan pety, kun vierailen kiasmassa. eikä kannata odottaa seuraavaa opiskelijapäivää tai ilmaispäivää, näistä näyttelyistä maksaisin mieluusti lipun hinnan. en koskaan lähde kiasmasta kevyin mielin, mutta en myöskään toivottomana. joka kerta kiasman näyttelyt laajentavat tajuntaani, antavat näkökulmia, pyöräyttävät pölyttyneitä käsityksiäni kierroksen ympäri. 

kiasman nettisivut

liput 12/8 €

mannerheiminaukio 2

ja lisäksi katsokaa koutaniemen ja alizadin pahan jälkeen -dokumenttisarja. se opettaa, että ihan kaikesta voi selvitä. ja sen jälkeen voi jaksaa vielä olla apuna ja tukena muille. jos muut ihmiset ovat selvinneet tuollaisesta, minäkin selviän omistani. minäkin voin antaa jotakin toisille, minäkin voin olla tukena ja esimerkkinä.

pysyn järjissäni, pysyn hengissä, pysyn elämässä kiinni.

se mikä ei tapa,

vahvistaa ja vituttaa

sen voin allekirjoittaa. 

pahan jälkeen - ruutu.fi

ja vielä kolmas,

hyvää isänpäivää ♥

ehkä ensi vuonna tämä päivä on rahtusen helpompi meille, jotka elämme aikaa pahan jälkeen, ilman isejämme vierellämme.

nainen junassa

voisin melkeinpä luvata, ettet tiedä mitään siitä kuuluisasta junan kolinasta,

ennen kuin ollut taajamajunan kyydissä

viime viikolla matkustin keski-suomeen sukulaisten luo pitkästä aikaa. olen todennut aiemminkin, että maaseudun juna-asemilla tuntee sielun lepäävän. pasilaan saapuessa lähinnä alkaa vain psykosomaattisesti haistaa virtsan ja väljähtäneen oluen, vaikka on vielä turvallisesti junavaunun lämmössä.

 junassa istuessani pidin kameraa koko ajan valmiudessa, koska tuntui, että jokaisen uuden mutkan takaa löytyi entistä upeampi maisema. laskeva aurinko värjäsi taivaan, joka heijastui niistä kuuluisista tuhansista järvistä ja alastomat puut näyttivät niin karun kauniilta. pitäisi matkustaa useammin reittejä, jotka eivät ole tuttuja tai joiden kauneuden on ehtinyt jo unohtaa. ja mikä tärkeintä, pitäisi matkustaa enemmän suomessa - täällä on niin paljon kauneutta, jota emme osaa arvostaa.

ja näinä syksyn pimeinä iltoina pitää muistaa vain pysyä kyydissä. se palkitaan.

koska vähän ajan päästä alat tuntea sen uudestaan - jonkun mutkan takaa löytyy taas se upeampi maisema.

tystnad, tunnel, avfart

voitte varmaan kuvitella, mitä korvakipu on muusikolle

olen joutunut skippaamaan tällä viikolla melkeinpä kaiken opetuksen korvatulehduksen takia. tinnittää, korva on lukossa, kuulen sivuääniä kaikessa enkä osaa paikallistaa, mistä päin äänet tulevat. 

kuuloaisti tai terveys ylipäänsä on jotain, mitä osaa arvostaa vasta, kun sitä kaipaa takaisin. 

mutta ainakin mulla on ollut aikaa seurata tätä syksyä tällä viikolla. en muista, että taivas olisi verhoutunut koskaan aiemmin noin upeisiin väreihin kuin tänä vuonna. toisaalta yhä aiemmin laskeutuva pimeys ei ole koskaan tuntunut näin lohduttomalta kuin tänä vuonna. 

mutta mun sydän myös kaipaa jo marraskuista melankoliaa. suomalaisessa syystalvessa on jotain sellaista, joka saa mut tuntemaan, että olen turvassa

 että pimeys kietoo mut vaippaansa ja pitää hetken sylissä.

ja kent sopii siihen turvan tunteeseen kuin nenä päähän. huomenna hyvästelen tämän marraskuiden melankolian lähettiläiden yhtyeen hartwallilla, vaikka se saisi mun tärykalvoni räjähtämään kivusta. 

onneksi ne, jotka eivät ole enää luonamme, elävät tekojensa kautta. ja lopettaneet bändit elävät musiikkinsa kautta. siten mikään ei oikeastaan koskaan katoa.

k e n t - vi är för alltid

party time, excellent

voi mitkä juhlat meillä oli!

vietin koko syysloman sairaana pedissä, mutta onneksi oli jotain mitä odottaa. lauantaina ystävät tulivat meille kotiin sankoin joukoin juhlimaan syksyn piristykseksi. hymy nousee vieläkin huulille, kun mietin, kuinka lämmin tunnelma oli ja miten hyvällä energialla meidän koti hetkiseksi täyttyi :-) 

lauantai oli totaalinen piristysruiske tän pimeyden keskelle <3

home sick, homesick

tunnollinen opiskelija sairastaa aina lomalla -

niin tekee.

mulla ei ole varmaan lukiovuosien jälkeen ollut kuumetta, mutta eilisiltana se kipusi 39:ään. onneks kerkesin tulla helsingistä kotiin äidin luo sairastamaan, nyt vaan toivotaan, että tämä olisi vain stressinpurkaus eikä jotain, mistä äiti voisi saada tartunnan! :c 

luulen kylläkin, että antaessani keholle ensimmäisen kerran aikaa pysähtyä koulunalun ja perheenjäsenen kuoleman jälkeen, päätti se purkaa kaiken stressin fyysisesti ulos ja pakottaa minut sängynpohjalle. 

jos joku muukin sairastaa syyslomallaan, tässä vinkit mun selviytymiskeinoista:

- maraboun homestyle soft inside -keksit

- kuuma kaakao

- inkivääri- ja sinkkitabletit

- tv-sarjoista house m.d., greyn anatomia, new girl, downton abbey, sinkkuelämää, frendit (of course), welcome to sweden, dicte ja joo, tätä listaa kai voisi jatkaa loputtomiin

- philip teirin talvisota-romaani

- trendi-lehden vuosikerrat

- mun suosikkiblogit wilderness ja annette pehrsson sekä tietysti instagram ja pinterest:--D

- burana ! 

jos ei näillä voita flunssaa niin en enää tiedä mihin uskoa.

perjantaifiillis, lomafiilis, vapausfiilis

perjantaina aloitimme syysloman käymällä burgereilla hietalahden kauppahallin roslundilla

fiilis oli melko hyvä, rumpujen ja perkussioiden välitentti oli suoritettu ja edessä häämötti viikon loma, jonka ajalle en ollut tehnyt juuri mitään pitäviä suunnitelmia. samalla tiedostin kuitenkin, kuinka paljon lomaa tarvitsin. minulla ei ole ollut näin tummia silmänalusia varmaan vuoteen.

ruoka maistui hyvältä, nauratti, kauppahallissa oli idyllistä ja kaunista. ilta pimeni ikkunoiden takana ja minulla oli perjantaifiilis (joka on muuten ehkä yksi parhaista ihmisen fiiliksistä). 

perjantaifiilis saa myös kaupungin näyttämään erilaiselta, se saa ihmiset hymyilemään ja after work -skumppa ei aiheuta samankaltaista pahennusta enää perjantaina kuin tiistaina, ilmassa on vapauden tunnelmaa.

siitä vapaudesta aion nauttia seuraavan viikon!

roslund,

hietalahden kauppahalli

lönnrotinkatu 34, helsinki

umpikujassa

ruutuasemakaavalla on puolensa

jos haluat vaihtaa reittiä, voit tehdä sen pidentämättä matkaa

eri kulmista voi saapua samaan päätepisteeseen

mutta välillä tuntuu, että oman pään sisällä ajatukset tekevät samalla tavalla

vaikka kuinka yrittäisi ajatella eri tavalla, löytää uusia näkökulmia, uusia reittejä

ja silti aina päätyy samaan pisteeseen

käytät samoja sointuja, pelkäät samoja asioita

turvaudut samoihin vaatteisiin, teet samat virheet aina uudestaan

kierrät samaa korttelia ympäri ymmärtämättä mitään

mutta kaavan ulkopuolella voit joutua umpikujaan

et pysty kiertämään, et voi enää oikein palatakaan

umpikujassa täytyy keksiä uusi ratkaisu 

eri kulmista päätyä jonnekin aivan muualle

ehkä jopa jonnekin parempaan.

ja kun olet selvinnyt umpikujasta, voit päättää palaatko takaisin ruudukkoon vai oletko 

vapaa

p. s. kuvasaldo viikonlopulta, kun oltiin aivan kujalla ja silti vapaita