perjantai 29. joulukuuta 2017

tunteet on mun kuski

vuoden lopussa musta tuntuu aina, 
että kulunut ajanjakso on syytä paketoida jotenkin

tänä vuonna mä ajattelin tehdä sen kahdestatoista eri näkökulmasta,
yksi per kuukausi
per unohtumaton sellainen


1. vuoden parhaat kesäjutut

tätä kesää tullaan muistelemaan meidän kommuunin ensimmäisenä, legendaarisena kesänä

tuntuu, että esille vois nostaa moniakin asioita, mutta kolme mainitakseni
ruisrock, eiranrannan auringonlaskut, saaristo-roadtrip


2. vuoden inspiroivimmat jutut

slush music kokonaisuudessaan, laulutunnit uuden opettajan kanssa ja kliseisesti 
mun äiti <3


3. vuoden selviytymispaketti

ystävät, ystävät ja viel kerran ystävät
...ja äiti
ja norjalainen tv-sarja ungelovende! 
ja tortillat
ja työpaikka monkilla, jossa sai kiitää kuin kuningatar liikkeen poikki ajatellen vain henkareita ja farkkukokoja
ja musa, erityisesti sen kirjottaminen

JA TIETYSTI greyn anatomia -henkiset dance it out -tanssibileet keittiössä aina kun harmittaa ( referenssi )


4. vuoden reissut

mallorca, pietari kaksi kertaa, kesäinen tallinna
kotimaassa kuopio, savonlinna, vaasa, jyväskylä, saaristo

...ja mitä luonnollisimmin kestosuosikit turku ja forssa


5. vuoden kaupunki

pietari, pietari ja vielä kerran pietari! mainioiden paikallisoppaideni ansiosta menetin sydämeni tälle kaupungille viimeistään joulukuisella reissullani

pietari yllättää, se on suurta mut samalla pient...ei, kyl se on aina suurta mutta viehättävällä ja ennalta-arvaamattomalla tavalla. tästä puhun teille vielä lisää!

ja tänä vuonna mä vihdoin rakastuin myös helsinkiin


6. vuoden paras kirja

no question:
juha itkosen minun amerikkani


7. vuoden parhaat biisit

äh tää on aina yhtä kamalaa

otan tän nyt niin, et valitsen kolme merkittävintä

en parasta, en musiikillisesti tyydyttävintä (vaikka nää taitaa olla sitäkin) vaan kolme biisiä, jotka merkkaavat mulle varmaan vuosienkin päästä tiettyjä elämänvaiheita
kolme biisiä, jotka kuullessani muistan pitkien, pitkien aikojenkin päästä juuri tämän vuoden



8. vuoden ateria

oh, tämä ei tuota vaikeuksia!
georgialainen illallinen pietarissa



9. vuoden toteutuneet lupaukset

mä en yleensä lupaa mitään uudelle vuodelle, en ainakaan tee siitä numeroa. tänä vuonna yritin lopettaa lihansyönnin kokonaan ja siinä onnistuin. lisäksi lupasin sanoa enemmän ääneen hyviä asioita muista niitä ajatellessani, onnistuin siinäkin.
lisäksi täällä blogin puolella lupasin rakastaa  enemmän.

en tiedä onnistuinko siinä ainakaan ihan niin kuin ajattelin. tavallani kuitenkin.


10. vuoden "paskan määrä on vakio" -hetket

syksyn masentava pimeys
parisuhteen päättyminen
sen tajuaminen päivä päivältä kirkkaammin, ettei mun edesmennyt isäni ole jossain pienellä retkellä vaan lopullisesti poissa


11. vuoden quote

tähän on pakko valita kolme

"jos mä johonkin itken, niin sen on sitte paree olla kaljatuoppi"
- eräs nimeltämainitsematon puheenjohtaja

"work until you no longer need to introduce yourself"

"close some doors.
not because of pride, incapacity or arrogance, 
but simply because they no longer lead somewhere"


12. vuoden kantapään kautta kerätty oppi

tätä jouduin miettimään pitkään, mut lopulta tää oli hyvinkin selkeä.

(okei pls kill me kuinka klisee MUTTA)

kuuntele sun tunteitasi.

niitä voi yrittää peittää, niitä voi yrittää kumota järjellä. niihin voi olla uskomatta, niistä välittämättä, niitä kuuntelematta, mutta se tie ei vie pitkälle. siltä tieltä poikkeaa heti kun saa tilaisuuden, se tie ei tee sua tasapainoseks eikä onnelliseks. 
tunteet voi saada sut tekemään järjettömiä asioita, vääriä asioita, kipeitä asioita ja pelottavia asioita, mutta jos sä niitä kuuntelet, sä et voi olla väärässä.

koska tunteet on ainoa asia, joka tässä maailmassa on edelleen aitoa.

kippis sille ja onnellista vuotta 2018!

maanantai 18. joulukuuta 2017

loman pelko


täytyy myöntää, että mua pelottaa kiireetön elämä

oon tänä syksynä pohtinut paljonkin sitä, kuinka on helppoa tuntea olevansa tärkeä ja merkityksellinen, jos täyttää päivänsä tekemisellä eikä pysähdy hetkeksikään miettimään asioita

kiireisenä on helppo perustella se, että omaa paikan tässä maailmassa


kiire esiintyy myös valehtelematta jokaisessa kuulumistenvaihdossa, jonka käyn nykyään

jos keskustelukumppani ei mainitse
a) kiirettä
b) väsymystä
c) töiden paljoutta,

on jotain todella vialla. ja tämä on diskurssi, johon on helppo turvautua, mutta josta myös tietoisesti pyrin luopumaan. toki usein talvisin on fakta, että väsyttää, koska on kovin kiireinen ja työllistetty, ja se on hyvä myöntää. joskus olen kuitenkin myös sitä mieltä, että tuollaiset keskustelut käyvät puuduttaviksi ja väsymysahdistus lisääntyy huomattavasti, jos emme osaa enää edes puhua mistään muusta.


se, että kirjoitan tästä asiasta, ei toki tarkoita, ettenkö syyllistyisi kiireestä puhumiseen ja vapaaehtoiseen hulluun aikatauluttamiseen itse. juuri sen takia se onkin asia, jota olen viime aikoina miettinyt paljon. minulle käy aina niin, että odotan lomaa, mutta sen koittaessa ahdistun helposti. en oikein tiedä, mitä vapaa-ajalla kuuluu tehdä ja miten olisin tekemättä ei-mitään. ajan valuessa ohitse ajatuksille onkin yhtäkkiä liikaa tilaa ja ne alkavat tuntumaan pelottavammilta kuin normaalisti. 

enkö siis enää osaa lomailla? vai pidänkö vain arjestani ja elämästäni liian paljon? onko loma nykyihmiselle epänormaali tila? 


tätä on aika taas kohta tutkailla. jännittää jo hieman, tämä loman paino nimittäin. 

täytynee pitää mielessä, että olen merkityksellinen myös ilman kiirettä ja duuneja. otetaan joulu ja loma vastaan stressittä ja ilman valtavia ennakko-odotuksia. siten luulen, että niistä saadaan eniten irti!

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

marras



on ollut hiljaista, 
sori.

se ei ole lainkaan johtunu siitä, etteikö olisi ollut sanottavaa. ennemminkin siitä, että sanottavaa on ollut liikaakin. 

lokakuu tuntui vielä kevyeltä harsolta helsingin yllä, mikä ilta illalta toi pimeyden vähän aikaisemmin. tunne saattaa johtua toki myös siitä, että kävin viikon verran katkaisemassa pimenevää ajankulkua välimerellä (kuvat liittyvät tapaukseen).

marraskuu on sitä vastoin antanut tulla täydeltä laidalta.




marraskuu on ollut ennemmin pikimusta raskas lakana kuin kevyt, hämärä harso. kaamos on vyörynyt koko helsingin päältä katujyrän lailla. tuntuu, että allekirjoittaneella ja monilla muillakin mieli ei ole ollut maassa, vaan se on pikemminkin pyrkinyt jo maan alle. 

valoa mun elämään on kuitenkin tuoneet toiset ihmiset, huonot vitsit ja mielekkäät koulu/duunikuviot. marraskuussa pitää todella muistaa nähdä muita ihmisiä, muuten tästä ei selviä.



samalla on hyvä muistaa, ettei marraskuu kestä ikuisesti. eikä tämä päivä kestä kuin 24 tuntia. ja ihminen ei voi kantaa kuin tietyn määrän asioita kerrallaan. ei kannata murehtia eilisestä, siihen ei voi enää vaikuttaa. ei kannata myöskään murehtia huomisesta, siihen voi vaikuttaa vasta huomenna. 

ja tästä hetkestä ei kannata murehtia, se kannattaa vain elää ja elää nauttien, koska se on silti ainutkertainen, viettää sen sitten hiekkarannalla tai helsingin tuulisilla kaduilla. 


keskiviikko 11. lokakuuta 2017

tyttönä olemisesta


kauneimmat sanat täyttää tänään kaksi vuotta, hurraa!

tänään juhlitaan kuitenkin jotain muuta paljon tärkeämpää, nimittäin tyttöjen päivää

mä olen jo tähän elämänvaiheeseen mennessä saavuttanut valtavan monia asioita, joita olen halunnutkin saavuttaa. olen päässyt opiskelemaan kolmeen kouluun, joista osasin haaveissani vain uneksia. olen kirjoittanut, soittanut ja laulanut projekteissa, joista en osannut edes uneksia. 
niiden asioiden saavuttamiseksi, joista tällä hetkellä uneksin, omaan erittäin hyvät lähtökohdat.

mulla on kaikki ne mahdollisuudet, jotka suurimmalta osalta maailman tytöistä puuttuu. toki meidänkin yhteiskunnassamme riittää parantamista, ja on hyvä pitää silmänsä auki ja kyseenalaistaa niitä normeja ja valtarakenteita, jotka länsimaista maailmaa pyörittävät.

mutta tänään on myös erityisen hyvä päivä tehdä hyviä tekoja maailman tyttöjen aseman edistämiseksi. 


mä ajattelin blogisynttäreiden kunniaksi haastaa teidät lahjoittamaan planille. itse tein tänään niin. 

lisäksi aion, sekä blogisynttärien että tyttöjen päivän kunniaksi, pohtia vähän sitä, mitä tyttönä oleminen merkkaa mulle. 

tästä aiheesta puhuessaan tulee väkisinkin sivunneeksi sukupuolirooleja ja tahdonkin korostaa, että puhun tässä vain omista kokemuksistani ja siitä, mitä tyttöys ja naiseus mulle merkitsee. mutta ensisijaisesti toivon, että maailmassa se olisi sitä, että jokainen tyttö saisi itse päättää, minkälaiseksi ihmiseksi kasvaa ja mitä omalla ainutkertaisella elämällään tekee.

se on sitä, että jokainen nainen saisi 
näyttää, 
kuulostaa
 ja toimia tämän maailman hyväksi
 juuri niin kuin itse näkee parhaaksi.


mun vanhempani, sukulaiseni ja muut kasvattajani ovat aina kannustaneet mua eteenpäin kaikissa haaveissani. mun jutuista, biiseistä, teksteistä, konserteista ja ihan vain ajatuksista, on aina oltu kiinnostuneita. 
minusta on oltu kiinnostuneita.

ja se on ihan valtavan suuri kannustin ja lahja, ja oon siitä ikuisesti elämäni ihmisille kiitollinen. jokainen tyttö ja jokainen poika on erityinen, ja jokainen ansaitsisi saada kokea sen tunteen, että tulee omana itsenään kuulluksi ja arvostetuksi omassa yhteisössään.

se on asia, jolle säkin voit tehdä jotakin. 


tyttöys on nykyään mulle henkilökohtaisesti myös tietynlaista piittaamattomuutta.

peruskouluaikanani kuulin monenlaista ilkeää kommentointia. mulle sanottiin muun muassa, ettei musta voi koskaan tulla hyvää äitiä, koska en ole "äitiluonteinen" enkä osaa laittaa ruokaa. mun kehoani, ulkonäköäni ja seksuaalisuuttani pilkattiin monin eri tavoin. mun kömpelyydelleni naurettiin, mun vaatteitani ja tavaroitani haukuttiin ja niille hihiteltiin.

vaikka yritin aina asettua kaiken kommentoinnin yläpuolelle, en voi mitään sille, että se on vaikuttanut mun minäkuvaani. nyt, kun on onnellisesti kasvamassa aikuiseksi, osaa onneksi tunnistaa joitakin inhottavia tuntemuksia vain seurauksiksi siitä, että joku on päättänyt naljailla mulle kateellisena silloin, kun oltiin vielä lapsia. 


enää en anna kenenkään sanoa mulle noita asioita. enää en anna kenenkään kertoa mulle, että olen naisena tai ihmisenä jotenkin vääränlainen.
se ei tietenkään tarkoita sitä, ettenkö olisi valmis tarkastelemaan omaa olemistani kriittisesti, mutta kritisoinnilla ja nälvinnällä on vissi ero.

en aio enää koskaan asettua ikätovereideni tai median asettamiin muotteihin siitä, millainen nainen mun tulisi olla. toivon myös, että jonain päivänä niitä muotteja ei enää edes asetettaisi. 


meikkaan jos mua huvittaa, käytän korkokenkiä tai miesten vaatteita jos mua huvittaa. laitan tulevat oppilaani soittamaan rumpuja ja bassoa, kannustan heitä ryhtymään ääniteknikoiksi tai koodaajiksi, rakennusmiehiksi ja presidenteiksi. 
tulen itse ehkä joskus juuri sellaiseksi äidiksi kuin itse haluan. tulen pyytämään työstäni ihmisen palkkaa, en naisen enkä miehen vaan ammattilaisen. 
tulen olemaan heikko, tulen olemaan vahva. tulen näyttämään jatkossakin tunteeni kaikessa kirjossaan ja kannustan kaikkia muitakin tekemään niin.

ja tulen tekemään kaikkeni sen eteen, että muutkin saisivat koulutuksen, valinnanvapauden ja mahdollisuuden tavoitella omia unelmiaan. 


ja kaikille tytöille, ja pojille myös, siellä ruudun takana 

jos saisin nyt lähettää viestin sille tytölle, joka joskus olin, käyttäisin erään ihailemani naisen sanoja:

that even as you think you're breaking
and even as your voice is shaking
i am not the only
that is what somebody should have told me

maanantai 2. lokakuuta 2017

parhaimmistossa


jokainen, joka on kulkenut mun seurassa yhtäänkään pidemmän matkaa, tietää, että syksy on mun lempivuodenaika

rakastan juuri tätä aikaa vuodesta kaikesta eniten


elämässä ja syksyssä on aika monia mahtavia asioita



niitä ovat esimerkiksi:
1. iltatee hunajalla
2. 642 things to write about me -päiväkirja
3. seurasaari, meren tuoksu ja tila ajatella
4.  ratikoiden ääni, joka kuuluu mun huoneeseen ikkunan ollessa auki


5. juhlat, joissa saatat päätyä keskelle jazz-keikkaa, jossa nurinpäin käännetty pyykkikori on osa rumpusettiä
6. laulaminen
7. laulujen kirjoittaminen, kirjoittaminen, kirjoittaminen
8. se, kun sun kaveri tulee vastaan sattumalta keskellä helsinkiä, heittää yläfemman ja jatkaa matkaa
9. kirjavat vaahterat ja kerrostalojen katot, jotka näen heti ensimmäisenä aamulla sängystäni, kun raotan verhoa
10. elämä ylipäänsä


lauantai 26. elokuuta 2017

that h o m e



en oo varma, onko helsinki vielä koskaan tuntunut mulle kodilta

mutta nykyään kun kadunkulmat alkaa jo muistuttaa menneistä illoista ja kadunnimiin ja kaupunginosiin alkaa kietoutua syvempiä ja syvempiä muistojen verkostoja, 

nyt tuntuu, että olen siellä missä mun kuuluukin olla
täällä, missä on niin kaunista, että päivittäin pakahtuu



tänään istuuduin ratikkaan ja ajoin sillä skattalle

kävelin ympäriinsä 
ihmiset näyttivät onnellisilta, jengiä hymyilytti mutta osalla oli jo paksuja tuulitakkeja
aurinko paistoi mutta sen lämpö ei enää ulottunu kovin syvälle

tuntui, että tää kaupunki on valmis
paketoinut kesän, lähettänyt sen arkistoitavaksi

tuulessa tuntui jo syksy, taivaalla oli syvää elokuun illan sinistä ja ihmiset vaikutti jopa kauppatorin hulinassa tyyniltä ja rauhallisilta



ja mä oon myös tyyni, rauhallinen

oon valmis syksyyn. tällaista kesää ei voi muistella kuin onnesta hymyillen

ja näin mielenkiintoisia haasteita, joita syksy tuo tullessaan, ei voi ottaa vastaan kuin innostuksesta hyristen

kiitos kesä 2017,
en oo koskaan ollut tähän syksyyn valmiimpi kuin just nyt



lauantai 12. elokuuta 2017

roadtrip n y t nyt



usein elämä on täynnä sitku-ajatuksia

sitku on kesä, sitku mä valmistun, sitku mulla on rahaa, sitku mulla on aikaa, sitku me nähdään, sitku on parempi hetki

ja yhtäkkiä sitä huomaa, ettei sitä hetkeä, jolloin asiat tapahtuu, koskaan tullutkaan

siksi pitää päättää, että se tulee nyt



niin me tehtiin mun ystävien kanssa viime tiistaina

me päätettiin, että nyt me lähdetään

pakattiin auto iltavuoron jälkeen, tankattiin tankki täyteen ja lähdettiin pimeän keskellä ajamaan

puhuttiin elämästä, puhuttiin kuolemasta
pojista ja tytöistä, huolista ja onnesta
itkettiin ja naurettiin
laulettiin ja oltiin hiljaa



yövyttiin mökillä ja jatkettiin sieltä aamulla tammisaareen
kahviteltiin cafferiessa ja paistateltiin auringossa

vadelmavene soi, kun me kaahattiin hankoon
ihasteltiin sitä, miltä meren ja taivaan rajapinta näyttää horisontissa
syötiin pitsaa skifferissä ja juostiin rantahiekalla

päätettiin, että ei lähdetä kiireellä, vaan syödään jäätelöä kaikessa rauhassa



ajettiin pientä kiemuraa pitkin fiskarsiin, ihasteltiin ruukkia ja sitä, millainen paratiisi koko suomi kesällä on

lyhykäisyydessään vietettiin kesän paras päivä

sää oli täydellinen, seura oli täydellinen, kaikki ruoka maistui täydelliseltä




sitä aina ajattelee, ettei asioille ole aikaa
että kaiken pitäisi olla suunniteltua

kun lopulta se, mitä onneen tarvitsee, on liikkuva maisema ikkunoiden takana, ystävät takapenkillä ja musiikki täyttämässä kaiken lopun tilan

joskus 24 tuntiakin on tarpeeksi