loman pelko

täytyy myöntää, että mua pelottaa kiireetön elämä

oon tänä syksynä pohtinut paljonkin sitä, kuinka on helppoa tuntea olevansa tärkeä ja merkityksellinen, jos täyttää päivänsä tekemisellä eikä pysähdy hetkeksikään miettimään asioita

kiireisenä on helppo perustella se, että omaa paikan tässä maailmassa

kiire esiintyy myös valehtelematta jokaisessa kuulumistenvaihdossa, jonka käyn nykyään

jos keskustelukumppani ei mainitse

a) kiirettä

b) väsymystä

c) töiden paljoutta,

on jotain todella vialla. ja tämä on diskurssi, johon on helppo turvautua, mutta josta myös tietoisesti pyrin luopumaan. toki usein talvisin on fakta, että väsyttää, koska on kovin kiireinen ja työllistetty, ja se on hyvä myöntää. joskus olen kuitenkin myös sitä mieltä, että tuollaiset keskustelut käyvät puuduttaviksi ja väsymysahdistus lisääntyy huomattavasti, jos emme osaa enää edes puhua mistään muusta.

se, että kirjoitan tästä asiasta, ei toki tarkoita, ettenkö syyllistyisi kiireestä puhumiseen ja vapaaehtoiseen hulluun aikatauluttamiseen itse. juuri sen takia se onkin asia, jota olen viime aikoina miettinyt paljon. minulle käy aina niin, että odotan lomaa, mutta sen koittaessa ahdistun helposti. en oikein tiedä, mitä vapaa-ajalla kuuluu tehdä ja miten olisin tekemättä ei-mitään. ajan valuessa ohitse ajatuksille onkin yhtäkkiä liikaa tilaa ja ne alkavat tuntumaan pelottavammilta kuin normaalisti. 

enkö siis enää osaa lomailla? vai pidänkö vain arjestani ja elämästäni liian paljon? onko loma nykyihmiselle epänormaali tila? 

tätä on aika taas kohta tutkailla. jännittää jo hieman, tämä loman paino nimittäin. 

täytynee pitää mielessä, että olen merkityksellinen myös ilman kiirettä ja duuneja. otetaan joulu ja loma vastaan stressittä ja ilman valtavia ennakko-odotuksia. siten luulen, että niistä saadaan eniten irti!