voitte varmaan kuvitella, mitä korvakipu on muusikolle
olen joutunut skippaamaan tällä viikolla melkeinpä kaiken opetuksen korvatulehduksen takia. tinnittää, korva on lukossa, kuulen sivuääniä kaikessa enkä osaa paikallistaa, mistä päin äänet tulevat.
kuuloaisti tai terveys ylipäänsä on jotain, mitä osaa arvostaa vasta, kun sitä kaipaa takaisin.
mutta ainakin mulla on ollut aikaa seurata tätä syksyä tällä viikolla. en muista, että taivas olisi verhoutunut koskaan aiemmin noin upeisiin väreihin kuin tänä vuonna. toisaalta yhä aiemmin laskeutuva pimeys ei ole koskaan tuntunut näin lohduttomalta kuin tänä vuonna.
mutta mun sydän myös kaipaa jo marraskuista melankoliaa. suomalaisessa syystalvessa on jotain sellaista, joka saa mut tuntemaan, että olen turvassa
että pimeys kietoo mut vaippaansa ja pitää hetken sylissä.
ja kent sopii siihen turvan tunteeseen kuin nenä päähän. huomenna hyvästelen tämän marraskuiden melankolian lähettiläiden yhtyeen hartwallilla, vaikka se saisi mun tärykalvoni räjähtämään kivusta.
onneksi ne, jotka eivät ole enää luonamme, elävät tekojensa kautta. ja lopettaneet bändit elävät musiikkinsa kautta. siten mikään ei oikeastaan koskaan katoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti