parhaimmistossa

jokainen, joka on kulkenut mun seurassa yhtäänkään pidemmän matkaa, tietää, että syksy on mun lempivuodenaika

rakastan juuri tätä aikaa vuodesta kaikesta eniten

elämässä ja syksyssä on aika monia mahtavia asioita

niitä ovat esimerkiksi:

1. iltatee hunajalla

2. 642 things to write about me -päiväkirja

3. seurasaari, meren tuoksu ja tila ajatella

4.  ratikoiden ääni, joka kuuluu mun huoneeseen ikkunan ollessa auki

5. juhlat, joissa saatat päätyä keskelle jazz-keikkaa, jossa nurinpäin käännetty pyykkikori on osa rumpusettiä

6. laulaminen

7. laulujen kirjoittaminen, kirjoittaminen, kirjoittaminen

8. se, kun sun kaveri tulee vastaan sattumalta keskellä helsinkiä, heittää yläfemman ja jatkaa matkaa

9. kirjavat vaahterat ja kerrostalojen katot, jotka näen heti ensimmäisenä aamulla sängystäni, kun raotan verhoa

10. elämä ylipäänsä

that h o m e

en oo varma, onko helsinki vielä koskaan tuntunut mulle kodilta

mutta nykyään kun kadunkulmat alkaa jo muistuttaa menneistä illoista ja kadunnimiin ja kaupunginosiin alkaa kietoutua syvempiä ja syvempiä muistojen verkostoja, 

nyt tuntuu, että olen siellä missä mun kuuluukin olla

täällä, missä on niin kaunista, että päivittäin pakahtuu

tänään istuuduin ratikkaan ja ajoin sillä skattalle

kävelin ympäriinsä 

ihmiset näyttivät onnellisilta, jengiä hymyilytti mutta osalla oli jo paksuja tuulitakkeja

aurinko paistoi mutta sen lämpö ei enää ulottunu kovin syvälle

tuntui, että tää kaupunki on valmis

paketoinut kesän, lähettänyt sen arkistoitavaksi

tuulessa tuntui jo syksy, taivaalla oli syvää elokuun illan sinistä ja ihmiset vaikutti jopa kauppatorin hulinassa tyyniltä ja rauhallisilta

ja mä oon myös tyyni, rauhallinen

oon valmis syksyyn. tällaista kesää ei voi muistella kuin onnesta hymyillen

ja näin mielenkiintoisia haasteita, joita syksy tuo tullessaan, ei voi ottaa vastaan kuin innostuksesta hyristen

kiitos kesä 2017,

en oo koskaan ollut tähän syksyyn valmiimpi kuin just nyt

roadtrip n y t nyt

usein elämä on täynnä sitku-ajatuksia

sitku on kesä, sitku mä valmistun, sitku mulla on rahaa, sitku mulla on aikaa, sitku me nähdään, sitku on parempi hetki

ja yhtäkkiä sitä huomaa, ettei sitä hetkeä, jolloin asiat tapahtuu, koskaan tullutkaan

siksi pitää päättää, että se tulee nyt

niin me tehtiin mun ystävien kanssa viime tiistaina

me päätettiin, että nyt me lähdetään

pakattiin auto iltavuoron jälkeen, tankattiin tankki täyteen ja lähdettiin pimeän keskellä ajamaan

puhuttiin elämästä, puhuttiin kuolemasta

pojista ja tytöistä, huolista ja onnesta

itkettiin ja naurettiin

laulettiin ja oltiin hiljaa

yövyttiin mökillä ja jatkettiin sieltä aamulla tammisaareen

kahviteltiin cafferiessa ja paistateltiin auringossa

vadelmavene soi, kun me kaahattiin hankoon

ihasteltiin sitä, miltä meren ja taivaan rajapinta näyttää horisontissa

syötiin pitsaa skifferissä ja juostiin rantahiekalla

päätettiin, että ei lähdetä kiireellä, vaan syödään jäätelöä kaikessa rauhassa

ajettiin pientä kiemuraa pitkin fiskarsiin, ihasteltiin ruukkia ja sitä, millainen paratiisi koko suomi kesällä on

lyhykäisyydessään vietettiin kesän paras päivä

sää oli täydellinen, seura oli täydellinen, kaikki ruoka maistui täydelliseltä

sitä aina ajattelee, ettei asioille ole aikaa

että kaiken pitäisi olla suunniteltua

kun lopulta se, mitä onneen tarvitsee, on liikkuva maisema ikkunoiden takana, ystävät takapenkillä ja musiikki täyttämässä kaiken lopun tilan

joskus 24 tuntiakin on tarpeeksi

syitä rakkaudelle

mulla oli torstaina ihan kahdenkeskinen päivä mulle kaikkein rakkaimman kaupungin kanssa

mä kiertelin niitä tuttuja katuja yksin, kävin tutuissa kaupoissa ja kahviloissa

siellä, missä jokainen kulma muistuttaa jostakin 

mä puhun aina paljon siitä, miten siisti paikka turku mun mielestä on (joo, ihan liikaakin), mutten koskaan selitä, miksi näin on 

ajattelin siis vihdoin tehdä sen

mä muutin turkuun 16-vuotiaana maailman isoimman haaveen perässä

olin just päässyt musiikkilukioon pikkukaupungista, joka tuntui käyneen mulle liian ahtaaksi. olin aina haikaillut elämää isommissa kaupungeissa ja tuntenut, ettei mulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin nostaa kytkintä jo niin varhain. luin ysiluokalla musalukioiden esitteitä kuin raamattuja ja pelkäsin kuollakseni sekä sitä että pääsisin niihin opiskelemaan ja myöskin sitä, etten pääsisi. ja alku ei todellakaan ollut ruusuinen - kun muut meni koulun jälkeen kotiin perheidensä luo tai kavereidensa kanssa, mä menin bussilla yo-kylän itsemurhayksiööni ja itkin sitä, miten yksinäinen olin. 

siinä välissä muutin vielä kerran takaisin kotiinkin, mutta asiat alkoi vähitellen järjestyä. sain kavereita, kaikki uusi ja outo alkoi vähitellen muuttua tutuksi ja turvallisemmaksi, kotiuduin meidän vanhan koulurakennuksen käytäville jo ennen toukokuuta. 

siinä missä pikkukaupungissa koin olevani outo tyyppi biisinkirjoitusharrastukseni, viulunsoittoni ja hyvän koulumenestykseni kanssa, olin turussa normaali ja joidenkin ihmisten mielestä jopa siisti ja kiinnostava. 

turussa mä sain rakennettua mun itsetuntoni koulukiusaamisen jälkeen pala palalta uudestaan, siellä mä sain ihan todella monta elinikäistäkin ystävää ja pohjan sille, että nyt opiskelen taideyliopistossa.

 siellä mä join ensimmäisen humalani, soitin ensimmäiset keikkani omilla biiseillä, perustin ensimmäisen bändini, kävin ensimmäistä kertaa alaikäisenä baarissa

siellä mä opin sen, kuka mä olen ja opin nauttimaan elämästä sinä ihmisenä, joka mä olen

rakastuin, petyin, rakastuin uudelleen ja vielä kerran uudelleen

se kaupunki symboloi mulle mun elämäni alkua,

ja just siksi mä tulen aina rakastamaan sitä paikkaa 

ja just siksi mä tulen aina tarvitsemaan vähän kahdenkeskistä aikaa juuri sille rakkaudelle

nyt jos koskaan

kesäkuussa on jotain

mä luulen, että se on se häikäisevä valon määrä ympäri vuorokauden, joka tekee ihmisen onnelliseksi, vaikkei tekisikään mitään erikoista

ja sit toisaalta se valon määrä antaa ihmeesti virtaa, niin paljon, että tuntuu työpäivienkin jälkeen siltä, että jaksaisi tehdä mitä vaan - ja tekeekin

viimeiset viikot oon elänyt sillä ajatuksella, että marraskuussa ehtii nukkua

nyt on nautittava kesästä, tehtävä kaikkea vähän hullua ja järjetöntä, ajettava pyörällä auringonlaskuun tai kaatosateeseen

yhtä kaikki, se on tehtävä nyt

marraskuussa on taas aikaa olla tylsä ja järkevä

viime viikolla vietin monta iltapäivää kattoterassilla, join punaviiniä tihkusateessa, järjestin kämppisten kanssa grillibileet, kirjoitin biisejä yöllä, uin spontaanisti meressä ja kuuntelin myöhään sunnuntai-iltana nylon beatia (koreografioin höystettynä)

koska eiks se mene niin, että

kesä - nyt jos koskaan?

toteutuneita unelmia ja toteutumattomia

viikonloppu meni turussa,

eilinen turun taidemuseossa

oon aina tykännyt käyttää kiireettömiä päiviä museoissa haahuiluun, mutta eilen kiinnitin huomioni johonkin, jonka yleensä koen sivuseikkana

yläkerran näyttelyn nimi toteutuneita unelmia ja toteutumattomia tuntui tiivistävän koko elämän aika olennaisesti muutamaan sanaan

vaikka kuinka kovasti joskus toivois jotain, niin kaikki ei vaan mene suunnitelmien mukaan

maailmassa on liikaa niitä kuuluisia muuttujia, liikaa erilaisia ihmisiä, erilaisia mielitekoja, olosuhteiden pakkoja ja muuttuvia tilanteita

ne voi yrittää sulkea ulkopuolelle, elää pienessä kuplassa ja siinä kaikkivoipaisuuden tunteessa, että kaikki menee just sun suunnitelmien mukaan

jossain kohtaa se illuusio tulee kuitenkin rikkoutumaan, ja silloin on hyvä, jos on ollut rehellinen itselleen ja kuunnellut sitä, mitä oma sydän sanoo

joskus unelmat toteutuu ja joskus ei, 

ja molemmat tilanteet on hyvä pystyä kohtaamaan

muutan torstaina uuteen kotiin ja muutenkin elämässä on tapahtunut kaikenlaista

luulen kuitenkin, että jos elämää jatkaa olemalla rehellinen itselleen ja varautumalla toteutuneisiin ja toteutumattomiin unelmiin, mulle käy vielä ihan hyvin

ja lopulta se, että unelmat ei aina toteudu

ei missään nimessä tarkoita sitä, etteikö niitä pitäisi olla ja etteikö niihin pitäisi uskoa

täysillä

22

tänä vuonna en pode ikäkriisiä syntymäpäivänäni

minusta on ihan kohtuullista, että numerotkin vaihtuvat, kun tuntuu, että olosuhteet ovat vanhentaneet minua monella vuodella

jos listaisin ylös kuluneen ikävuoteni tapahtumia, löytyisi listalta kaikenlaista. jostain kumman syystä se ei kuitenkaan ole tuntunut pelkästään tuskaiselta vaellukselta,

se on tuntunut elämältä

oon myös tajunnut sen, että suurista tunteista selviää vain kohtaamalla ne 

21- vuotiaana itkin enemmän kuin koskaan suurten menetysten edessä,

hakkasin käsiäni seinään pelkästä vihastuksesta,

mutta olen myös hyppinyt onnesta ja nauranut niin lujaa että en ole saanut henkeä

oon kasvanut ihmisenä, mutten ole lopettanut lapsellisia vitsejä ja hauskanpitoja vaan olen päinvastoin ymmärtänyt niiden korvaamattomuuden

oon kirjoittanut enemmän biisejä kuin koskaan ja todella, todella nauttinut kirjoittamisesta

oon ensimmäistä kertaa uskaltanut ottaa tilaa sille, mikä mun kutsumukseni on ja uskoa siihen

ja se päätös on kannattanut 

en ole koskaan aikaisemmin tuntenut itseäni näin itsevarmaksi, näin tyyneksi, näin rauhalliseksi, näin minuksi

ja tämä tunne on jotakin, josta en aio enää koskaan päästää irti. tänä vuonna olen selvinnyt niin monesta asiasta, että uskon selviäväni aika monesta vastaantulevastakin.

toisaalta olen oppinut myös sen, että mitään ei voi koskaan tietää ennalta eikä aina ole pakko selvitä tai jaksaa,

 tiedän, että vaikken olisi jaksanut käydä koulussa tai kirjoittanut yhtäkään biisiä, olisin silti aivan yhtä hyvä tyyppi

ja totuushan on se, että mä rakastan synttäreitä

synttäreitäni juhlistan tänään aloittamalla uudessa työpaikassa ja syömällä hyvin ja huomenna kasaan ystäviä koolle juhlistamaan uutta ikävuotta,

can't wait!