maanantai 12. kesäkuuta 2017

toteutuneita unelmia ja toteutumattomia


viikonloppu meni turussa,
eilinen turun taidemuseossa

oon aina tykännyt käyttää kiireettömiä päiviä museoissa haahuiluun, mutta eilen kiinnitin huomioni johonkin, jonka yleensä koen sivuseikkana

yläkerran näyttelyn nimi toteutuneita unelmia ja toteutumattomia tuntui tiivistävän koko elämän aika olennaisesti muutamaan sanaan


vaikka kuinka kovasti joskus toivois jotain, niin kaikki ei vaan mene suunnitelmien mukaan

maailmassa on liikaa niitä kuuluisia muuttujia, liikaa erilaisia ihmisiä, erilaisia mielitekoja, olosuhteiden pakkoja ja muuttuvia tilanteita

ne voi yrittää sulkea ulkopuolelle, elää pienessä kuplassa ja siinä kaikkivoipaisuuden tunteessa, että kaikki menee just sun suunnitelmien mukaan


jossain kohtaa se illuusio tulee kuitenkin rikkoutumaan, ja silloin on hyvä, jos on ollut rehellinen itselleen ja kuunnellut sitä, mitä oma sydän sanoo

joskus unelmat toteutuu ja joskus ei, 
ja molemmat tilanteet on hyvä pystyä kohtaamaan


muutan torstaina uuteen kotiin ja muutenkin elämässä on tapahtunut kaikenlaista

luulen kuitenkin, että jos elämää jatkaa olemalla rehellinen itselleen ja varautumalla toteutuneisiin ja toteutumattomiin unelmiin, mulle käy vielä ihan hyvin


ja lopulta se, että unelmat ei aina toteudu

ei missään nimessä tarkoita sitä, etteikö niitä pitäisi olla ja etteikö niihin pitäisi uskoa

täysillä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti