kotona

suomen hallitus taitaa olla sitä mieltä, että opiskelijan tulee tästä lähtien syödä vain tonnikalaa ja makaronia ja asua rupukämpässä.

olen kokeillut sitä ja voin todeta, että
ei onnistu enää

ylioppilaskylän lutikkalaatikoita ei turhaan kutsuta itsemurhayksiöiksi eivätkä ravintosuositukset oikein täyty makaronista. tonnikalalla on nykyään sitä paitsi jo suhteellisen paljon hintaa.

mä tarvitsen ympärilleni kauniin ympäristön, muuten pää alkaa hajota eivätkä duunit suju senkään vertaa. rakastuin tähän asuntoon ensinäkemältä, ja vaikka nyt asutankin tätä inttileskenä vielä melkoisen tovin, viihdyn kotona.

muutin pois vanhempieni luota 16-vuotiaana. olin siihen aivan totaalisesti liian nuori. ahdistuin - ruoka ei maistunut, öisin ja iltaisin itkin ja unelmakoulu ei sytyttänyt; halusin vain takaisin kotiin.

vähitellen kuitenkin opin:
mistä tahansa paikasta voi tulla koti, kunhan sinne saa välillä kutsua ystävät kylään ja seinät, lattialistat, katon, hyllyköt ja nurkat saa täyttää omilla kauneuksilla. pitää osata rakentaa pesä kaupungin outouksien ja vierauksien keskelle.

kun sen osaa, on kotona