lauantai 27. helmikuuta 2016

hyvästi helmikuu





helmikuu 2016 alkaa koko lailla olla historiaa.

tuntuu, etten ehtinyt mitään, toisaalta paljonkin. olen harrastanut enemmän liikuntaa kuin pitkään aikaan ja juonut enemmän alkoholia kuin pitkään aikaan. en ole lukenut yhtäkään kirjaa, mutta olen tehnyt kolme laulua. olen tehnyt lukemattomia melodiadiktaatteja ja neljä omaa synasoundia. olen tanssinut himassa yksin viinilasini kanssa ja hukannut kyseisen lasin. olen häkeltynyt siitä, miten ihmiset ovat ottaneet ensimmäisen musiikkivideoni vastaan. olen syönyt kaksi kertaa fontanan lounaan ja juonut valkoviiniä juustokakun kanssa. olen ikävöinyt matkustelua ja miettinyt, miten hienoa olisi jos ihmisiä vain suljettaisiin samaan tilaan jakamaan kokemuksiaan ja pärjäämään keskenään taustoista ja etnisistä alkuperistä huolimatta. olen viettänyt viikon hiihtoloman, mutta olen sen loppuessa paljon stressaantuneempi ja väsyneempi kuin sen alkaessa. 

huomenna palaan helsinkiin. arki odottaa jo, enkä ole siitä yhtään innoissani.

en oikein tiedä, mistä olisin innoissani. keväästä voisin olla, varmaankin. ainakin se on tulossa aivan liian nopeasti.

hyvästi, helmikuu

xxx minä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti