olen aivan totaalisen lumoutunut.
lumoutunut talvesta, helsingistä ja lumesta - eniten edellämainittujen yhdistelmästä. rakastan sitä, miten lumihiutaleet kiemurtelevat omituisia reittejään ennen kuin sulautuvat kadun lumipeitteeseen, rakastan lumiaurojen ääniin heräämistä aamuisin, rakastan sitä hiljaisuuden vaippaa, johon kaupunki kietoutuu lumen tulon myötä. kaikki äänet vaimenevat, kaikkialle tuntuu laskeutuvan rauha.
viikonlopun suosikkeja olivat ehdottomasti myös vuosi vuodelta kasvava lux-festivaali, vihdoin suoritettu vaatekaapin siivous ja ystävä, jonka kanssa sai pitkästä aikaa vaihtaa kuulumisia.
joululomalla aloitin taas myös frendien katselun toista kertaa. sieltä mieleen palasi uudestaan don henleyn new york minute. new york minutehan ilmaisuna tarkoittaa silmänräpäystä; kuvaa sitä sykettä, jolla asiat suurkaupungissa ottavat uusia suuntia. koen, että helsingilläkin on oma minuuttinsa, oma silmänräpäyksensä, joka tekee tästä kaupungista ainutlaatuisen.
ja ah, niin ihanan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti