sunnuntai 19. marraskuuta 2017

marras



on ollut hiljaista, 
sori.

se ei ole lainkaan johtunu siitä, etteikö olisi ollut sanottavaa. ennemminkin siitä, että sanottavaa on ollut liikaakin. 

lokakuu tuntui vielä kevyeltä harsolta helsingin yllä, mikä ilta illalta toi pimeyden vähän aikaisemmin. tunne saattaa johtua toki myös siitä, että kävin viikon verran katkaisemassa pimenevää ajankulkua välimerellä (kuvat liittyvät tapaukseen).

marraskuu on sitä vastoin antanut tulla täydeltä laidalta.




marraskuu on ollut ennemmin pikimusta raskas lakana kuin kevyt, hämärä harso. kaamos on vyörynyt koko helsingin päältä katujyrän lailla. tuntuu, että allekirjoittaneella ja monilla muillakin mieli ei ole ollut maassa, vaan se on pikemminkin pyrkinyt jo maan alle. 

valoa mun elämään on kuitenkin tuoneet toiset ihmiset, huonot vitsit ja mielekkäät koulu/duunikuviot. marraskuussa pitää todella muistaa nähdä muita ihmisiä, muuten tästä ei selviä.



samalla on hyvä muistaa, ettei marraskuu kestä ikuisesti. eikä tämä päivä kestä kuin 24 tuntia. ja ihminen ei voi kantaa kuin tietyn määrän asioita kerrallaan. ei kannata murehtia eilisestä, siihen ei voi enää vaikuttaa. ei kannata myöskään murehtia huomisesta, siihen voi vaikuttaa vasta huomenna. 

ja tästä hetkestä ei kannata murehtia, se kannattaa vain elää ja elää nauttien, koska se on silti ainutkertainen, viettää sen sitten hiekkarannalla tai helsingin tuulisilla kaduilla.