muista valita oikein o i k e i n o i k e i n

mä olen miettinyt.
entä jos olisi yhden kronologisen ajan rinnalla ristikkäisiä polkuja, joita olisi mahdollista elää samanaikaisesti.

että olisi mahdollista nähdä, mitä tekisin jos en koskaan olisi mennyt musiikkilukioon, millaista elämäni olisi jos olisin muuttanut ulkomaille helsingin sijaan, miltä näyttäisin jos värjäisin hiukseni blondeiksi (okei, tiedän että näyttäisin kamalalta), minne olisin päätynyt ellen olisi tullut tänään koulusta himaan vaan mennyt baariin, millainen ihminen olisin ellen olisi kokenut näitä asioita joita nyt olen.

ja niin, voiko ihmistä todella syyttää tekemistään virheistä, kun kaikki on vain arvailua. kukaan ei voi todella tietää, mitä seurauksia omilla valinnoilla on, voi vain arvailla. eikä kukaan tule syyttämään sinua siitä, että arvasit väärin trivial pursuitissa. mutta koska arvasit väärin elämässä, on sinulla ja muilla ihmisillä tunne, että olet tehnnyt väärin.

en mäkään tahtoisi osata ennustaa tulevaisuutta. tahtoisin vain, että joskus olisi mahdollista elää ne rinnakkaiset vaihtoehdot ja päättää sen jälkeen.
ei kukaan ostaa sikaa säkissä. paitsi jokainen ihminen. koko ajan, joka päivä.

and what can life be worth 
if the first rehearsal for life
is life itself?
-milan kundera

don't stop the m u s i c

tiedätkö, miltä se tuntuu, kun kadottaa ilon siitä asiasta jota on aina rakastanut kaikkein eniten?

minä tiedän.

tiedän, mitä se on, kun kaiken musiikin ajattelu ahdistaa. kun kuuntelee kaikkea ja ei mitään ihan vain siksi, ettei tarvitsisi ajatella oman musiikin tekemistä. kun lauluääni lukkiutuu kehon sisälle, koska on vain yksinkertaisesti mahdotonta laulaa silloin, kun on paha olla. kun kaikki, mitä saa aikaiseksi, tuntuu merkityksettömältä. soitto ei kulje, mikään ei kosketa. siltä minusta on tuntunut enemmän ja vähemmän ensimmäiset opiskeluvuoteni.

nyt tuntuu kuitenkin, että olen saavuttanut jonkinlaisen käännekohdan.

tiedän vihdoin, missä haluaisin minun paikkani olevan tässä muusikoiden pienessä muurahaiskeossa. kun olen lavalla, tuntuu siltä, etten koskaan olisi missään paikassa enemmän kotonani kuin siellä, etten koskaan pysty olemaan missään enemmän oma itseni. ja se tuntuu niin helpottavalta, että tekee mieli itkeä ihan vain huojennuksesta.

ja nyt tiedän, että aina kun menettää kipinän, täytyy vain katsoa jamie cullumin pariisin zenith-konserttia tai bbc proms -konserttia heritage-orkesterin kanssa. koska se genrerajat ylittävä, kyynelkanavat täyttävä maailman onnellisin tunne, joka tuosta musiikista välittyy, on vertaansa vailla. se on uskomaton. ja sitä tunnetta tahdon välittää itsekin. 

jamie cullum - high and dry @ zenith, paris
jamie cullum with the heritage orchestra

kuva lähtötilanteesta, © ihana alina

school of disobedience

on tuntunut vaikealta kirjoittaa kuluneella viikolla. muutaman kerran aloitin uuden tekstin ja päädyin lopulta poistamaan kaiken kirjoittamani. tällaisessa maailmanpoliittisessa tilanteessa ja varsinkin ihmisten solidaarisuudenosoitusten aiheuttamassa some-myrskyssä on tuntunut viisaimmalta vain olla hiljaa. 
mutta eilisestä päivästä en tahdo vaieta.  olimme kiasmassa katsomassa kaikki näyttelyt, ja kiasma kyllä jatkaa vahvasti lempimuseonani täällä helsingissä. nykytaiteella vain on keinoja sanoa asioita vahvemmin, yksinkertaisemmin ja fokusoituneemmin kuin muilla taiteenmuodoilla. keinoja saada minut kyseenalaistamaan koko elämäni, kaikki ne rakenteet, joihin minut on kasvatettu ja totutettu. tällaista ravistelua omaan arvomaailmaan voin suositella jokaiselle. 
ei perjantai kuitenkaan loppunut aivan niin vakaviin tunnelmiin, kun kiasmasta oli helppo suunnata viinin ja siiderin äärelle mikonkadun roasbergiin. 
on muuten ihana paikka! siinä tunnelmassa naurun on helppo pulpahtaa pintaan, vaikka kuinka kaikki muu huolettaisi. 

roasberg, mikonkatu 13
kiasmassa jani leinosen school of disobedience tammikuun loppuun saakka, demostrating minds 20.3.2016 asti

pray for paris

grafiikka: jean jullien

sanat ovat vähissä. näin viime yönä painajaisen, mutta en herätessäni olisi osannut aavistaa, että aamulla herään painajaisista karmeimpaan. kyyneleet eivät ole kaukana, kaulaa kuristaa ja vatsasta kivistää, kun ajattelenkin viime yön tapahtumia pariisissa. tai myöskin tapahtumia beirutissa muutama päivä sitten, ihan kaikkia tätä tragediaa läheltäkään liippaavia tapahtumaketjuja.

koko päivä on hoettu mediassa, että pelolle ei saa antaa valtaa. täytyy silti myöntää, että pelko on hiipinyt mieleen, ja minusta se on inhimillistä. ja uskon, että pelko varmasti vavisuttaa meitä vielä jonkin aikaa. mutta pelkoakin on monenlaista. toivon, että tämä olisi sellaista laatua, joka saa meidät lamaantumisen sijaan niin suomalaisina, eurooppalaisina kuin maailman kansalaisinakin vastaamaan vihaan ja julmuuteen vahvalla yhteishengellä ja rakkaudella lähimmäisiämme kohtaan. 

ja tällaisina kauheuden hetkinä monille on lohtu varmasti etäinen ajatus, ilo ja lämpö tuntuvat olevan yhtä kaukana kuin tähdet taivaalla. mutta silti sydäntäni lämmittää se, miten ihmiset ympäri maailmaa lähettävät tukensa kärsiville, oli se sitten instagram-kuvan, rukouksen, facebook-profiilikuvan tai lämpimän ajatuksen muodossa. karmeiden uutisten joukossa oli tänään yksi ainut uutinen, joka sai hymyn huulille. 

tällaisesta ajattelusta voimme jokainen oppia. kun toisen ihmisen valo sammuu, tulee meidän pitää huolta siitä, että se valo syttyy hänen sydämessään vielä uudelleen. ja näin tulee toimia niin tragedian hetkellä kuin aivan tavallisessa arjessakin. tee tänään ne asiat, jotka haluat tehdä. älä jätä niitä huomiselle, koska huomisesta ei kukaan tiedä.

koskaan.

pray for paris, pray for peace of the world, pray for love  

kotona

takana on yksi niistä viikoista, kun tuntuu, että perjantai tulee suoraan maanantain jälkeen. 

mutta sellaisenkin viikon voi pelastaa yksi ihan tavallinen päivä, jolloin ei tarvitse herätä herätyskelloon. kun voi käydä unihousuissa ja kumisaappaissa ostamassa kaupasta jauhot ja kermavaahdon, katsella kun toinen heittelee lettuja ja uppoutua tv-sarjoihin.

ja töissä tavata iloisia ihmisiä, saada kiitosta omasta työpanoksestaan ja päättää työpäivä viinilasilliseen ihanassa mestassa parhaan ystävän kanssa. kävellä ratikkapysäkille, tuntea jotakin outoa yhteenkuuluvuutta muiden pysäkille merituulesta hytisevien helsinkiläisten kanssa.

ehkä tuntea vihdoin olevansa kotona? kotona tässä kaupungissa, kotona tässä asunnossa ja kotona näiden ihmisten kanssa.

turvaverkko

tällä hetkellä iloa tuottavat smoothie, kauniit rakennukset, kaunis koti, iltakävelyt melkein-samassa korttelissa asuvan serkun kanssa, uffin tasarahapäivät ja hiljalleen aloitettu joululaulujen kuuntelu.

harmia taas aiheuttavat allerginen ihottuma kasvoissa, jatkuva aikataulujen pyörittely ja lapsen kengissä oleva viulunsoittotekniikkani.

mutta se on jotenkin niin kaunista, miten kodikas olo tulee vuodenaikojen vaihdoksista. kun joulukrääsä ilmestyy kauppoihin, muistan nanosekunnissa, mitä musiikkia kuuntelin viime vuonna tähän aikaan. ja niiden biisien mukana sitten uppoan kaikkiin viime vuoden alkutalven fiiliksiin.
ja vuosien saatossa näistä lauluista onkin sitten muodostunut luja turvaverkko, johon voi pudota, kun jatkuva pimeys ja sade ahdistavat.

tänään putosin tähän: tenebrae - the oxen

monta sataa elämää

usein mietin, että pitäisikö elää niin kuin viimeistä päivää vai niin kuin viimeistä päivää.

pitäisikö tehdä kahta tutkintoa samaan aikaan, verkostoitua, innovoida, kasvattaa cv:tä ja suorittaa? vai olisiko parempi matkustaa, nauttia, levätä, syödä hyvin ja laittaa aika ystävien kanssa aina kaiken muun edelle? jos kuolisin huomenna, olisin tyytyväisempi tehtyäni jälkimmäisiä asioita, mutta jos - ja toivottavasti todennäköisesti - en kuolekaan juuri huomenna, en kestäisi sitä ajatusta, etten etene kohti tavoitteitani. tai edes jotakin kohti.

tätä miettii ihminen, joka omaa tyhmyyttään haalii niin paljon tekemistä, ettei kaksikaan kellonympärystä riitä per vuorokausi. koska yöunieni pituudestahan en luovu. en ikinä. en vaikka eläisin kuin viimeistä päivää.

kuvat kuitenkin ovat niiltä päiviltä, joina olen vain pyörinyt kotona ja nautiskellut. ja kuunnellut matti johannes koivua.

♪ matti johannes koivu - kiitokset

♪ matti johannes koivu - aulanko

♪ matti johannes koivu - monta sataa elämää

best of bestest october edit

lokakuu oli ja meni, ja ihan tosissaan meni, koska en voi vieläkään sisäistää marraskuuta tässä auringonpaisteessa ja plus kympissä.
mutta mikä mua miellytti lokakuussa?

biisi                    kindness - house
tv-sarja              downton abbey
herkku                maraboun homestyle -keksit, on täysin järjetöntä miten ne voi olla niin hyviä !!
pin-lisäys           tämä
instagram          brunotheminidachshund (vähitellen heikkouteni mäyräkoiriin on paisunut säälittäviin                            mittoihin)
asuinspiraatio   tämä ja kaikki mitä näin ranskassa
kirja                  gregoire delacourtin katseenvangitsijat
ruoka                 risotto !!!
saavutus            pääsin töihin hemtexille:-)!
vaate                 ranskasta ostettu täydellinen bershkan poolopaita
lause                 "it is both a blessing and a curse to feel everything so very deeply"
fiilis                   se, kun lentokone nousee ilmaan ja kuuntelet the nationalin mr. novemberia ja tunnet,                            että joo, kyllä kaikki on ihan mahdollista
leffakohtaus      <3 <3 <3 sanat ei riitä kertomaan, miten iloiseksi tää mut saa

when you were young

 and sometimes you close your eyes 
and see the place where you used to live
when you were young

             *       *      *
eli toisin sanoen perjantai, maailman ihanimpien kamujen
ihanimmat tuparit, viini, ystävät ja yhdessä kasassa hyppiminen
daft punkin ja the killersin tahtiin. jotain mitä muistella siitä, kun oli
nuori.

(kuvakrediitit eivät kuulu mulle, vaan niille, jotka jaksoivat kamera kädessä kiertää jee!)