perjantai 30. joulukuuta 2016

to B E L I E V E


toiseksi viimeinen päivä

tässä kohtaa olen yleensä mielessäni muistellut kaikkea sitä hauskaa, mitä vuoden aikana on tapahtunut. olen tehnyt laskelman, ja viivan alle on aina jäänyt plus-merkkinen summa. 



tänä vuonna en kuitenkaan ole siitä aivan varma. 
2016 oli mielestäni outo vuosi - pimeä, raskas, poliittisesti hatara ja ahdistava. sodan ja terrorin uhka tuntuu hiipivän - ja välillä suorastaan rynnivän - eurooppaan ja suomeen, kaikkialle. suuri joukko merkittäviä muusikoita ja taiteilijoita on kuollut. donald trump voitti vaalit. ilmastouutiset ovat kaikkea muuta kuin valoisia. aleppossa tuhotaan kaikki.

ja nyt olen ehkä ensimmäistä kertaa sen ikäinen, etten enää vaan pysty sivuuttamaan tuota kaikkea. 

mutta tokihan tämä vuosi oli paljon muutakin.


vastaanotettu opiskelupaikka sibelius-akatemiassa, niin monta käsittämättömän rakasta uutta tuttavuutta, ettei voi muuta kuin hymyillä 


monta tanssilattialla pois tanssittua murhetta, monta halausta oikeaan paikkaan niiltä ystäviltä, jotka tietävät susta kaiken

se ainutlaatuinen turvan tunne, jonka vain he kykenevät luomaan


musiikin tekemisen riemu
soitetut keikat, uudet visiot, julkaistu musiikkivideo
tieto siitä, että ensi vuonna odottaa teoston future hitmakers -intensiivikurssi


ihminen, jonka kanssa on hyvä olla 
jonka kanssa tuntee olevansa kotona, oli sitten todellisuudessa saaristossa tai mantereella, turussa tai helsingissä, suomessa tai ulkomailla


mutta silti kaiken tämän yli tulee uniin isän pysähtynyt sydän, pysähtynyt verenkierto, suljetut silmät, hiljalleen kädessäni kylmenevä kämmen 
hävitty, kohtuuttoman raskas taistelu vahvempaa sairautta vastaan
rukoukset, joihin kukaan ei vastannut
toiveet, joita kukaan ei voinut täyttää

tukehduttava ja jäädyttävä suru

tunne siitä, ettei ole olemassa oikeudenmukaisuutta, kohtuullisuutta

eikä oikeastaan tunne, vaan varmuus, 

ja toistaiseksi vielä viha. puhdas viha siitä, että ihmiseltä viedään kaikki, tuodaan tilalle kipu ja kärsimys, jatkuva taistelu omaa kehoa vastaan

ja sen jälkeen viedään vielä henki.

mä olen matkalla kohti hyväksymistä, mutta en tosiaan ole siellä vielä. ei mulla ole ketään kenelle olla vihainen tästä asiasta, mutta silti sitä vain on. kuolema on luonnollinen ja sen hetki on itsessään niin rauhallinen, että siinä on jotain kaunista.

mutta se ei silti tee sen hyväksymisestä helppoa.


mä en yleensä ikinä lupaa mitään

kaksi vuotta meidän perhe toivoi ja rukoili parempaa uutta vuotta, parannusta syöpään, ihmettä ja armahdusta pimeyteen

mutta me ei saatu sitä. saatiin vain toinen toistemme tuki selvitä tästä kaikesta, ja ystävien, poikaystävän, äidin ja sukulaisten tuki ja rakkaus onkin ainoa syy, miksi uskon enää mihinkään.

joten nyt lupaan rakastaa takaisin ja uskoa sen voimaan, koska mitään muuta ei ole eikä millään muulla ole merkitystä.

parempaa uutta vuotta 2017! :-)

tiistai 20. joulukuuta 2016

2016 luukutetuimpia



kesäfiilis
voi hyvä luoja että tässä biisissä on koko kesä!



vuoden freeseimmät soundit, kingein pop-melodia, tilaa soljua eteenpäin kesäillas kun puistonurmi on vielä lämmin



kaikkien junamatkojen totaalipelastaja



hyvät luurit, maailman eniten sielua, maailman eniten fiilistä



vastasiivottu koti, perjantai-ilta, rauha mielessä



pääsykokeiden loppu, pussikaljaa koffarissa, koko kesä edessä



vappu, juhlakansa kaduilla -
skumppa suonissa, hymy huulissa



tyhjät kadut, auton ikkunat auki, vauhtia vähintään 80 km/h ja desibelejä enemmän kuin laki sallii



tilaa ajatuksille, tilaa keväälle, tilaa suurille fiiliksille



juhannuspäivä 2016 ja monet päivät sen jälkeen, aurinko ja rantahiekalla makaaminen, hillitön darranauraminen jollekin huonolle vitsille
uus ilta, uus alku, 
ihan vitun c h i l l

tiistai 6. joulukuuta 2016

niimpal jumalaist gagguu





en ole vielä elänyt mitenkään liian kauaa sitä elämänvaihetta, jossa on varaa ostaa kahvilasta  sekä kakkupala eikä vain keksiä ja vettä tai pelkkää teetä, mutta alan olla siltikin hyvin vahvasti fantastisten kakkupalojen ystävä. 

fanitan myös aivan mielettömästi kekseliästä sisustamista, sellaista, jossa näkyy oma visio ja se, että jokaisella kalusteella on juuri oikea paikkansa ja käyttötarkoituksensa tilassa. 

ja rakastan myös ystävällistä palvelua ja sitä ilmapiiriä, jossa voi viihtyä monta tuntia.

ja ihan rehellisesti:

jumalaisinta kakkua ikinä

* * * 

gaggui kaffela
humalistonkatu 15 a
20100 turku

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

love is christmas


olen jouluihminen

vaikkakin mielestäni jouluihmiseksi nimittäytyminen on hieman outo konsepti, koska joulu tarkoittaa meille kaikille niin eri asioita. kaikilla perheillä on joku jouluruoka, jota muilla ei aattona syödä. toiset ostavat lahjoja, toiset eivät voi sietää sitä rumbaa. toiset pukeutuvat juhlavaatteisiin, jotkut taas saavat olla yöpaidassa kaikki joulun pyhät. ja lopulta, vaikka olisi mitä perinteitä, mikään ei voi mennä täysin niin kuin suunnittelemme - ja se yhdistettynä korkeisiin odotuksiin luo ristiriitaa sinne, missä oletuksena on rentoutuminen. 

mutta pidän kyllä joulusta. ja vaikka yhtäkään joulua en ole turussa viettänyt, on se silti parhaimpia paikkoja oman joulufiilikseni nostatukseen. joulurauhan julistus, oman lukion aina yhtä tunnelmalliset joulukonsertit, markkinat, torikojut, lumisade matkalla café artiin, suomen ykköskuusi, turun linnan joulutontun joulukalenteri

ja lopulta se, mistä kaikessa joulufiiliksessä on perimmäisesti kyse:
ystävien seura ja ateria, jonka voi jakaa naurun säestyksellä lämpimässä (tiirikkalassa), kun ilta pimenee ikkunoiden takana

osa mun joulustani tuli siis jo viikonloppuna vietettyä. mukavaa joulukuuta!

love is not a toy 
and no paper will conceal it
love is simply joy
that i'm home

sara bareilles - love is christmas







torstai 1. joulukuuta 2016

loving every minute (cause you make me feel so alive)



empire of the sun - alive


the drums - how it ended


shallou - doubt (summer edit)


lemaitre - we got u


say lou lou - maybe you


m83 - midnight city


the naked and famous - young blood


edellisessä postauksessa puhuin niistä the biiseistä. tässä muutama, iloisesti sekaisin kaikkia uusia ja vanhoja suosikkeja

jok'ikinen näistä löytyy mun legendaariselta spotify-soittolistaltani 02 meikkausbiisit - 
oon kerännyt sinne jo viiden vuoden ajan kaikki biisit, joita kuuntelet silloin, kun viinilasi seuranasi meikkaat ja päätät asua bileisiin, kun kaikki on vielä edessä, kun kaikki on vielä auki, kun kaikki on ah niin hyvin