year in music, too

spotifyn year in music -katsaus on ollut musta todella jees juttu. hauska näin vuoden päätteeksi saada kuulla, mikä on liikuttanut tän vuoden aikana. usein sitä tulee huomattua, että samat suosikit jatkavat listojen kärjessä vuodesta toiseen. 

kuunnelluimmat artistini 2015:

1. bo kaspers orkester (swe)

2. gregory porter (usa)

3. pimeys (fin)

4. the national (usa)

5. yann tiersen (fra)

kuunnelluimmat biisit 2015:

1. yann tiersen - le matin

2. empire of the sun - dna calvin harris remix edit

3. lenno - the best

4. major lazer & dj snake - lean on

5. pharrell williams - freedom

lennon the best tuo mieleen 20-vuotissynttärit kaveriporukalla, pharrellia kuuntelin bussimatkalla helsingistä turkuun ennen astumista ruissalon lauttaan, joka kuljetti rokkailemaan.

kuuntelin musaa 2000 minuuttia, 337 tuntia eli 14 päivää putkeen.

hauska huomata muutamia seikkoja. teininä kyttäsin irc-gallerian last.fm -putkea ja sitä, että onko musamakuni tarpeeksi cool. lukiossa kaikki indie- ja folk-jutut oli tärkeitä, mut missä oon nyt? musan suhteen oon aika harmaalla alueella, mun kuunnelluimmat artistini ovat ruotsalaista poppia, jazzia, suomalaista ja usalaista indietä ja ranskalaista neoklassista pianomusaa.

 olen ei-missään, eli oikeastaan kaikista parhaimmalla alueella. musa ei määrittele sitä kuka mä olen, se vain värittää hetket juuri niiksi kuin sen kuuluukin. mä en käy flowssa kertoakseni kaikille, että oon tarpeeksi cool enkä kuuntele free jazzia viestittääkseni, että olen tarpeeksi älykäs.

ehkä tätä kutsutaan aikuisuudeksi. siksi, että tiedän jo itsekin vähän, kuka olen.

vuoteni instagramissa

tältä näyttivät mun yhdeksän suosituinta kuvaa instagramissa 2015

9. tiivistys mun sooloartistiprojektin musiikkivideokuvauksista, tässä kuvassa on kyllä näkyvillä se intensiteetti millä jengi teki melkein viidentoista tunnin työpäivän. ei voi muuta kuin olla kiitollinen ja ylpeä!

8. finlandia-talo myötätuntovalaistuksissa ranskan terroristi-iskujen jälkeisenä sunnuntaina. alla lainaus kuvatekstistä, siinä ajateltavaa jokaiselle myös vuodelle 2016.

every act of solidarity should be respected, not criticized. every soul lost in this madness is equally important, no matter where these things happen. this amount of empathy should be able to change the world. that's what we should at least believe, together. 

7. me maailman romanttisimmalla pikkukujalla provencen arlesissa ranskassa :-) päivä oli lämmin ja vatsa täynnä macaronseja ja croissuja, tietenkin

6. ja tässä taas me, tällä kertaa tallinnan laivallaaaaaa :'''---D

5. kutsuisin tätä ehkäpä vuoden yllättäjäksi: pätkis-jäätelöpurkki forssan citymarketin lattiaa vasten. jäätelö oli kyllä toki hyvää, mutta silti suosin pätkistä patukan muodossa jatkossa.

4. ensimmäisen singlejulkaisuni kansikuva, jonka postasin julkaisupäivänä myös instagramiin. itse biisihän löytyy täältä: emmi hakala - tässä ja nyt

3. matalimmalla palkintopallisijalla ihan itse meitsi, poseeraamassa marseillen pääkadulla päälläni uusi rokkitakki

2. toisella sijalla meikäläinen sen jälkeen, kun tässä ja nyt saatiin purkitettua ja itse sain soittaa alttoviulua ja viulua pitkästä aikaa. ilme kertonee fiiliksen.

1. tadaaa, voittajaksi selviytyi potretti sibeliuksen 150-vuotisjuhlapäivästä! olin tuomiokirkon portailla mukana laulamassa juhlafinlandian ylioppilaslakki päässä, ja hetkihän oli hieno :-)

älä jätä Sydäntä yksin

kuvat kertovat oikeastaan kaiken siitä, mistä tulevat kolme päivää tulevat koostumaan. niiden myötä tahdon toivottaa jok'ikiselle rauhallista joulua! 

toivottavasti jokainen saisi viettää joulunajan rakkaittensa seurassa. mutta toivon, että ennen joulua vielä mietit läpi tuttavapiirisi. onko joku, joka tarvitsisi sinua, kipeästi? jaan tähän loppuun vielä teksti, jonka vähän aikaa sitten kirjoitin. toivon sen herättävän ajatuksia, toivon, että mahdollisimman moni pelkäävä sydän saisi seuraa jouluksi.

Vaikka nyt elämäni vahvimmat ja luotettavimmat hartiat ovat kuin kaksi keikkuvaa linnunsiipeä ohuessa varressa, sydän on sama. Vaikka kuoppaiset posket kehystävät rakkaita kasvoja, ajattelee niiden takana sama pää samoja ajatuksia. Vaikka vahvat kädet, jotka ensimmäistä kertaa pesivät ja syöttivät minut ovat nyt kauttaaltaan ranteideni paksuiset, silittävät ne hiuksiani edelleen samalla tavalla, koska sydän ei muutu. Sydän ei lakkaa kaipaamasta rakkaitten seuraa, sydän ei lakkaa nostattamasta kyyneleitä silmiin keskellä sairaalan öiden lohdutonta pimeyttä, sydän ei lakkaa pelkäämästä tulevaa. Sydän ei lakkaa toivomasta, että voisit olla vierellä.

Ja minä tiedän kyllä, kuvittelet suojelevasi tuota sydäntä poissaolollasi. Tiedät, että nähdessäsi linnunsiivet ja kuoppaposket romahtaisit. Ääni sortuisi, hartiat hytkyisivät kaiken kappaleiksi repivistä kyyneleistä, silmät vaipuisivat sumuun. Uskot, että toinen ei tahdo nähdä sinun pelkoasi ja sinun suruasi, ja pysyt poissa.

Mutta mikä siinä on niin vaarallista? Kyllä sydän tietää, että muutkin tuntevat surua ja pelkoa. Usko pois, se sydän kantaa suuren osan sinunkin surustasi ja peloistasi.

Ja tiedän kyllä, pelkäät, että sanat loppuvat Sen tekojen edessä. Mistä voin puhua, etten loukkaisi? Mistä voin puhua, etten herättäisi kaipuuta pois sairaalan seinien sisältä? Mistä voin puhua, että peittäisin sen, etten uskalla kysyä niitä kysymyksiä, joihin haluaisin tietää vastauksen?

Usko pois, sanoilla ei ole merkitystä. Sydän pomppaa ilosta jo vain nähdessään sinut. Sydän osaa lukea silmistäsi sen, mitä et pysty sanomaan ääneen. Sydän tuntee kosketuksesta, että sinä välität. Suurimpien tunteiden välittämiseen ei tarvita sanoja.

Ja ellet vieläkään usko, mieti vielä hetki. Mieti miltä tuntuisi käydä läpi pelottavimpia asioita maailmassa. Mieti miltä kipu tuntuu. Mieti pelkoa, joka pitää hereillä päivin ja öin. Mieti sitä, kun elämä pysähtyy. Kun sinulla ei ole muuta kuin aikaa, aikaa, jolla et voi tehdä muuta kuin odottaa, että joku tulee sinun luoksesi.

Mieti sitä, että sitten kukaan ei tulekaan.

Niin, tiedän. Se olisi pahinta, mitä voi tapahtua. Älä siis jätä sydäntä yksin. Älä anna sen pelätä yksin, älä säästele kosketusta, älä säästele läsnäoloasi. Rahaa voi ja pitääkin säästää, luonnonvaroja täytyy säästää, aikaakin joskus, mutta sinun läsnäolosi on arvokkaampaa kuin raha, ehtymättömämpää kuin luonnonvarat ja saa sekunnit tuntumaan nopeammilta.

Joten älä säästele sitä. Ole läsnä, ole paikalla. Sinua tarvitaan.

comptine d'été n:o 1

ehkä tiedät sen tunnepyörteen, jonka taide voi joskus aiheuttaa?

kun tuntuu, että olet päässyt jonkun yhteisen äärelle. tässä täytyy olla koko maailma, tässä on jotakin niin veret seisauttavaa, että suurimman osan ihmisistä on pakko kokea tämä asia yhtä vahvasti. tässä on kaikki tunteet, jotka olen koskaan tuntenut ja kaikki päivät, jotka olen elänyt. tekee mieli itkeä ja hymyillä samalla. itken, ja hymyilen. ja tunnen vuorotellen ne kaikki tunteet.

tahtoisin, että joku, joka kuluttaa tätä maanpintaa, kokisi edes kerran nuo tunteet jostakin, minkä minä olen luonut. olkoon se sitten jono säveliä tai yhteen liitettyjä sanoja, tai hymy oikeaan paikkaan. sillä ei ole merkitystä, mitä se on.

kunhan se on.

ludovico einaudi - islands: the earth prelude
yann tiersen - comptine d'été n:o 1

all your shitty clouds

kun kärsii viidettä päivää punoittavasta, kirvelevästä ja turvottavasta ihottumasta, alkavat kaikki kuvat normaali-ihoisesta itsestä näyttää yllättäin todella miellyttäviltä.

josé gonzález vei mut samalla teinivuosiini, kun kuuntelin nailonkielien välkettä ja salaperäisiä lauseita sängyssäni maaten. nukkumaanmenoaika oli mennyt, makasin pimeässä ja mietin, mietin, mietin

mitä minusta tulee, kuka minusta tulee, kuka olen

nykyään mietin paljon vähemmän. nykyään teen asioita, teen, teen, teen. mutta kun välillä pysähdyn ja makaan sängyssä, mietin täysin samoja asioita

mitä minusta tulee, kuka minusta tulee, kuka olen

ja kuuntelen samoja kappaleita

kun kaikki muuttuu, muuttuuko mikään oikeastaan koskaan?

♪ josé gonzález - cycling trivialities

don't know which way to turn
every trifle becoming big concerns
all this time you were chasing dreams
without knowing what you wanted them to mean

so, how's it gonna be?

joulu tulee, olenko valmis?

joululahjatoiveeni alkavat ainakin olla, valmiita nimittäin. maailma on täynnä niin kauniita asioita, että löytäisin pukinkonttiin vaikka mitä täytettä. eri suunnittelijoiden sivujen selailu on liiankin houkuttavaa puuhaa silloin, kun itse kärsii tuhannetta kertaa samana syksynä riehaantuneesta allergisesta ihottumasta kasvoilla. kun itse on rumimmillaan, kauniit asiat ympärillä tuntuvat kummasti piristävän. :---D 

kalenteri http://papershop.fi/tuote/saaristo-kalenteri-2016/
kissapusero http://www.poolakataryna.fi/
flying birds -korvakorut http://www.poolakataryna.fi/
college http://www.hm.com/fi/product/33338?article=33338-A&cm_vc=SEARCH
kangas http://www.kauniste.com/products/sunnuntai-fabric-sunnuntai-kangas

suurin joululahjatoiveeni on kuitenkin se, että saisin viettää joulun rauhassa kotona perheeni kanssa. sen rinnalla mikään materia ei - ihan totta - ole yhtään mitään. arvostakaa toisianne, arvostakaa terveyttänne, arvostakaa yhteisiä hetkiä. ne, jos jokin, ovat lahja.

muista valita oikein o i k e i n o i k e i n

mä olen miettinyt.
entä jos olisi yhden kronologisen ajan rinnalla ristikkäisiä polkuja, joita olisi mahdollista elää samanaikaisesti.

että olisi mahdollista nähdä, mitä tekisin jos en koskaan olisi mennyt musiikkilukioon, millaista elämäni olisi jos olisin muuttanut ulkomaille helsingin sijaan, miltä näyttäisin jos värjäisin hiukseni blondeiksi (okei, tiedän että näyttäisin kamalalta), minne olisin päätynyt ellen olisi tullut tänään koulusta himaan vaan mennyt baariin, millainen ihminen olisin ellen olisi kokenut näitä asioita joita nyt olen.

ja niin, voiko ihmistä todella syyttää tekemistään virheistä, kun kaikki on vain arvailua. kukaan ei voi todella tietää, mitä seurauksia omilla valinnoilla on, voi vain arvailla. eikä kukaan tule syyttämään sinua siitä, että arvasit väärin trivial pursuitissa. mutta koska arvasit väärin elämässä, on sinulla ja muilla ihmisillä tunne, että olet tehnnyt väärin.

en mäkään tahtoisi osata ennustaa tulevaisuutta. tahtoisin vain, että joskus olisi mahdollista elää ne rinnakkaiset vaihtoehdot ja päättää sen jälkeen.
ei kukaan ostaa sikaa säkissä. paitsi jokainen ihminen. koko ajan, joka päivä.

and what can life be worth 
if the first rehearsal for life
is life itself?
-milan kundera

don't stop the m u s i c

tiedätkö, miltä se tuntuu, kun kadottaa ilon siitä asiasta jota on aina rakastanut kaikkein eniten?

minä tiedän.

tiedän, mitä se on, kun kaiken musiikin ajattelu ahdistaa. kun kuuntelee kaikkea ja ei mitään ihan vain siksi, ettei tarvitsisi ajatella oman musiikin tekemistä. kun lauluääni lukkiutuu kehon sisälle, koska on vain yksinkertaisesti mahdotonta laulaa silloin, kun on paha olla. kun kaikki, mitä saa aikaiseksi, tuntuu merkityksettömältä. soitto ei kulje, mikään ei kosketa. siltä minusta on tuntunut enemmän ja vähemmän ensimmäiset opiskeluvuoteni.

nyt tuntuu kuitenkin, että olen saavuttanut jonkinlaisen käännekohdan.

tiedän vihdoin, missä haluaisin minun paikkani olevan tässä muusikoiden pienessä muurahaiskeossa. kun olen lavalla, tuntuu siltä, etten koskaan olisi missään paikassa enemmän kotonani kuin siellä, etten koskaan pysty olemaan missään enemmän oma itseni. ja se tuntuu niin helpottavalta, että tekee mieli itkeä ihan vain huojennuksesta.

ja nyt tiedän, että aina kun menettää kipinän, täytyy vain katsoa jamie cullumin pariisin zenith-konserttia tai bbc proms -konserttia heritage-orkesterin kanssa. koska se genrerajat ylittävä, kyynelkanavat täyttävä maailman onnellisin tunne, joka tuosta musiikista välittyy, on vertaansa vailla. se on uskomaton. ja sitä tunnetta tahdon välittää itsekin. 

jamie cullum - high and dry @ zenith, paris
jamie cullum with the heritage orchestra

kuva lähtötilanteesta, © ihana alina

school of disobedience

on tuntunut vaikealta kirjoittaa kuluneella viikolla. muutaman kerran aloitin uuden tekstin ja päädyin lopulta poistamaan kaiken kirjoittamani. tällaisessa maailmanpoliittisessa tilanteessa ja varsinkin ihmisten solidaarisuudenosoitusten aiheuttamassa some-myrskyssä on tuntunut viisaimmalta vain olla hiljaa. 
mutta eilisestä päivästä en tahdo vaieta.  olimme kiasmassa katsomassa kaikki näyttelyt, ja kiasma kyllä jatkaa vahvasti lempimuseonani täällä helsingissä. nykytaiteella vain on keinoja sanoa asioita vahvemmin, yksinkertaisemmin ja fokusoituneemmin kuin muilla taiteenmuodoilla. keinoja saada minut kyseenalaistamaan koko elämäni, kaikki ne rakenteet, joihin minut on kasvatettu ja totutettu. tällaista ravistelua omaan arvomaailmaan voin suositella jokaiselle. 
ei perjantai kuitenkaan loppunut aivan niin vakaviin tunnelmiin, kun kiasmasta oli helppo suunnata viinin ja siiderin äärelle mikonkadun roasbergiin. 
on muuten ihana paikka! siinä tunnelmassa naurun on helppo pulpahtaa pintaan, vaikka kuinka kaikki muu huolettaisi. 

roasberg, mikonkatu 13
kiasmassa jani leinosen school of disobedience tammikuun loppuun saakka, demostrating minds 20.3.2016 asti

pray for paris

grafiikka: jean jullien

sanat ovat vähissä. näin viime yönä painajaisen, mutta en herätessäni olisi osannut aavistaa, että aamulla herään painajaisista karmeimpaan. kyyneleet eivät ole kaukana, kaulaa kuristaa ja vatsasta kivistää, kun ajattelenkin viime yön tapahtumia pariisissa. tai myöskin tapahtumia beirutissa muutama päivä sitten, ihan kaikkia tätä tragediaa läheltäkään liippaavia tapahtumaketjuja.

koko päivä on hoettu mediassa, että pelolle ei saa antaa valtaa. täytyy silti myöntää, että pelko on hiipinyt mieleen, ja minusta se on inhimillistä. ja uskon, että pelko varmasti vavisuttaa meitä vielä jonkin aikaa. mutta pelkoakin on monenlaista. toivon, että tämä olisi sellaista laatua, joka saa meidät lamaantumisen sijaan niin suomalaisina, eurooppalaisina kuin maailman kansalaisinakin vastaamaan vihaan ja julmuuteen vahvalla yhteishengellä ja rakkaudella lähimmäisiämme kohtaan. 

ja tällaisina kauheuden hetkinä monille on lohtu varmasti etäinen ajatus, ilo ja lämpö tuntuvat olevan yhtä kaukana kuin tähdet taivaalla. mutta silti sydäntäni lämmittää se, miten ihmiset ympäri maailmaa lähettävät tukensa kärsiville, oli se sitten instagram-kuvan, rukouksen, facebook-profiilikuvan tai lämpimän ajatuksen muodossa. karmeiden uutisten joukossa oli tänään yksi ainut uutinen, joka sai hymyn huulille. 

tällaisesta ajattelusta voimme jokainen oppia. kun toisen ihmisen valo sammuu, tulee meidän pitää huolta siitä, että se valo syttyy hänen sydämessään vielä uudelleen. ja näin tulee toimia niin tragedian hetkellä kuin aivan tavallisessa arjessakin. tee tänään ne asiat, jotka haluat tehdä. älä jätä niitä huomiselle, koska huomisesta ei kukaan tiedä.

koskaan.

pray for paris, pray for peace of the world, pray for love  

kotona

takana on yksi niistä viikoista, kun tuntuu, että perjantai tulee suoraan maanantain jälkeen. 

mutta sellaisenkin viikon voi pelastaa yksi ihan tavallinen päivä, jolloin ei tarvitse herätä herätyskelloon. kun voi käydä unihousuissa ja kumisaappaissa ostamassa kaupasta jauhot ja kermavaahdon, katsella kun toinen heittelee lettuja ja uppoutua tv-sarjoihin.

ja töissä tavata iloisia ihmisiä, saada kiitosta omasta työpanoksestaan ja päättää työpäivä viinilasilliseen ihanassa mestassa parhaan ystävän kanssa. kävellä ratikkapysäkille, tuntea jotakin outoa yhteenkuuluvuutta muiden pysäkille merituulesta hytisevien helsinkiläisten kanssa.

ehkä tuntea vihdoin olevansa kotona? kotona tässä kaupungissa, kotona tässä asunnossa ja kotona näiden ihmisten kanssa.

turvaverkko

tällä hetkellä iloa tuottavat smoothie, kauniit rakennukset, kaunis koti, iltakävelyt melkein-samassa korttelissa asuvan serkun kanssa, uffin tasarahapäivät ja hiljalleen aloitettu joululaulujen kuuntelu.

harmia taas aiheuttavat allerginen ihottuma kasvoissa, jatkuva aikataulujen pyörittely ja lapsen kengissä oleva viulunsoittotekniikkani.

mutta se on jotenkin niin kaunista, miten kodikas olo tulee vuodenaikojen vaihdoksista. kun joulukrääsä ilmestyy kauppoihin, muistan nanosekunnissa, mitä musiikkia kuuntelin viime vuonna tähän aikaan. ja niiden biisien mukana sitten uppoan kaikkiin viime vuoden alkutalven fiiliksiin.
ja vuosien saatossa näistä lauluista onkin sitten muodostunut luja turvaverkko, johon voi pudota, kun jatkuva pimeys ja sade ahdistavat.

tänään putosin tähän: tenebrae - the oxen

monta sataa elämää

usein mietin, että pitäisikö elää niin kuin viimeistä päivää vai niin kuin viimeistä päivää.

pitäisikö tehdä kahta tutkintoa samaan aikaan, verkostoitua, innovoida, kasvattaa cv:tä ja suorittaa? vai olisiko parempi matkustaa, nauttia, levätä, syödä hyvin ja laittaa aika ystävien kanssa aina kaiken muun edelle? jos kuolisin huomenna, olisin tyytyväisempi tehtyäni jälkimmäisiä asioita, mutta jos - ja toivottavasti todennäköisesti - en kuolekaan juuri huomenna, en kestäisi sitä ajatusta, etten etene kohti tavoitteitani. tai edes jotakin kohti.

tätä miettii ihminen, joka omaa tyhmyyttään haalii niin paljon tekemistä, ettei kaksikaan kellonympärystä riitä per vuorokausi. koska yöunieni pituudestahan en luovu. en ikinä. en vaikka eläisin kuin viimeistä päivää.

kuvat kuitenkin ovat niiltä päiviltä, joina olen vain pyörinyt kotona ja nautiskellut. ja kuunnellut matti johannes koivua.

♪ matti johannes koivu - kiitokset

♪ matti johannes koivu - aulanko

♪ matti johannes koivu - monta sataa elämää