saaristo II

sisällä on meri

välillä se on rauhallinen, antaa tuudittautua turvallisuuteen,

uppoutua kaikkeen kivaan ja hauskaan

mutta välillä, ihan arvaamatta

nousee aallokko, se ravistelee

täyttää tyhjät aukot, vuotaa silmistä ulos suolaisina kyyneleinä

suru tulee aaltoina

tällä hetkellä hyökyaaltoina

saaristo I

syksy on mun lempivuodenaika

tai jos voi sanoa niin mun lempivuodenaika on tämä liitoskohta,

taitos, uusi sivu, juuri tää hetki, jota pian eletään

kun ilmassa on jo syksyä, on sadetta ja on ukkosta, mutta toisaalta lämpimiä päiviä

kun uuden koulun tai ihan vaan uuden lukukauden alkaessa tuntuu, että voit muovata itsestäs mitä vaan ja kenet vaan (juuri sellainen olo mulla on tänään)

kuvat ovat meidän saaristoretkeltämme, joka tehtiin kesälomalla, vaikka silloinkin ilmasta alkoi jo haistaa tän tulevan syksyn. 

vahva suositus muuten korppoon rumar strand marinalle ja houstkarin grill skagenille!

rumar strand, korppoo

grill skagen, houtskari

pieniä valonpilkahduksia

mun on pitänyt kirjoittaa niin pitkään

olis niin paljon, mistä kirjoittaa

kesäretki saaristossa, tiirikkalan ihanat kakut ja ruoat, mun uusi kalenteri, uusi koulu

mutta tuntuu hassulta kirjoittaa jostain aivan yhdentekevästä, kun on menettänyt läheisen ja sydäntä repii ikävä jokaikinen hetki

mutta toisaalta näinä elämän hetkinä pitää yrittää ajatella myös juuri niitä elämän pieniä ihanuuksia, pieniä valonpilkahduksia, joista alkaa vähitellen muodostua uusi auringonnousu

mutta silti se kaipaus ei koskaan katoa.

mutta onneksi en ole asioiden kanssa yksin. perjantaina vietettiin maailman ihanimpia kesäjuhlia turun martissa. ohessa kuvasaldoa <3

i fell in love with the seaside

meren läheisyydessä on jotakin niin valtavan rauhoittavaa

sisämaassa ihminen hallitsee kaikkea. metsät voi harventaa ja hakata, pellot muuttaa tonteiksi ja hiekan päälle rakentaa betonilla ja asfaltilla. kalliotkin voi räjäyttää ja suot kuivattaa, jokien törmäät täyttää roskalla ja asutuksella

mutta merelle ei ihminen voi mitään. sen nostattamaa aallokkoa ihminen ei voi kumota, ei paeta mereltä nousevaa myrskytuulta.

ehkä on vain helpottavaa tietää, että on jotakin paljon sinua suurempaa.

pää tyhjäksi murheista

mä olen aina halunnut, että mun arkeni on sellaista, ettei sitä tarvitse paeta.

haluan täyttää jokaisen päiväni jollain sellaisella, ettei perjantai-illalla tunnu siltä että pitäisi sekoittaa pää viinillä unohtaakseen taaksejääneen viikon ja ettei koko elämää elettäisi seuraavaa lomaa odottaen.

mutta joskus elämä heittää eteen niin raskaita asioita, että niitä on päästävä hetkeksi pakoon. on yksinkertaisesti naurettava pää tyhjäksi murheista.

onneksi mulla on aina paikka, minne mennä niissä tilanteissa.

paikka, jota turuksikin kutsutaan.