lauantai 7. tammikuuta 2017

maailmantilapaniikki


eilen täällä etelä-suomessa oli -20 astetta pakkasta.
siis voitteko uskoa!

ja koko suomi kyllä huomasi sen ja päätti yhteistuumin raportoida siitä someen. oli lumikuvaa, valitusta siitä kun pakkanen sattuu naamaan ja uutisissa annettiin pakkasvaroitus.

kun olin 16-vuotias, kävelin aamuisin kouluun, vaikka olisi ollut 27 astetta pakkasta. laitoin vain veijot, sukkahousut ja toppahousut jalkaan. lapsena jo marraskuussa saattoi päästä pulkkamäkeen ja meidän mökkilammen jäällä ajettiin traktorilla.
koska oli ollut pakkasta. koska jää oli niin paksu, että se kesti traktorin. 

nyt se lampi ei ole jäätynyt kunnolla enää moneen vuoteen.


saattaa kuulostaa siltä, että haluaisin todistella vain sitä, että kaikki oli ennen paremmin.
tavallaan haluankin. ei kaikki ennen ollut paremmin - silloin tekojemme vaikutuksia ei vain pystynyt konkretiassa näkemään. tänä vuonna uudenvuodenaattona oli seitsemisen astetta lämmintä, eikä pyyhe ympärillä ollut lainkaan kylmä ulkona saunatauolla. nyt odotellaan, että napajäätiköllä suuri lohkare irtoaa jäähyllystä, ja mietitään, mitä siitä sitten taas seuraa. syyriassa kuivuus vei viljelijöiltä elinkeinon, aiheutti muuttovirtoja kaupunkeihin ja osaltaan toimi "sytykkeenä sisällissotaan", joka taas ajoi ihmisiä pakolaisiksi eurooppaan. (www.tiede.fi -artikkeli)

asioista voi olla montaa mieltä, mutta kukaan tuskin pystyy kiistämään sitä, että talvet ovat suomessa melko lauhoja nykyään. ilmastonmuutos ja sen seuraukset alkavat saartaa ihmiskuntaa joka puolelta. luin eilen uutisia jäätiköiden tilanteesta, ja sain taas aikaan maailmantilapaniikin itsessäni. tuli olo, etten voi enää nukkua näiden asioiden keskellä. tuli tunne, että on pakko tehdä jotakin.

toki muutoksia tulisi tapahtua valtiotasolla, eikä sekään riitä: tarvitaan maailmanpoliittisia toimenpiteitä. yritysmaailman pitäisi muuttua, mutta toisaalta yritykset reagoivat kysyntään tarjonnalla, ja kysynnän luovat tavalliset kuluttajat eli sinä ja minä.


kävin läpi mielessäni elämän eri osa-alueita, joissa voisin tehdä parannuksen. listaan tähän muutamia ideoita, jotka aion itse pitää mielessä vastaisuudessa:

1. jätteiden lajittelu ja jätemäärän vähentäminen
aiemmin olemme lajitelleet lasin, metallin, paperin, sekajätteen, pahvin ja biojätteen erikseen. otin selvää, ja nykyään myös muovia kerätään erikseen (myös pienemmillä paikkakunnilla kuin helsingissä!) sellainen astia ilmestyy nyt meillekin. ota myöskin huomioon, että rikkinäinen sukkakaan ei ole roska! uff kerää ehjiä ja puhtaita vaatteita, mutta nykyään esimerkiksi myös h&m kerää (ja toki yrittää myös tällä puhdistaa omaa mainettaan eettisyyden ja ekologisuuden saralla) tekstiilejä, suora lainaus:

"You can drop off your unwanted garments - no matter what brand and what condition - in all our H & M stores."

2. ekologisten tuotteiden valinta
tässä olen ennen ollut huono. opiskelijana on tullut kauppareissuilla aina tuijotettua vain tuotteen hintaa, mutta samalla rahaa on riittänyt esimerkiksi uusiin vaatteisiin tai ulkona syömiseen. eilen päädyin kuitenkin googlettelemaan esimerkiksi eri pesuaineita, ja apuna toimi joutsenmerkki-sivusto, josta voit hakea eri tuoteryhmiä tai brändejä ja tarkistaa, täyttävätkö ne kyseisen ympäristömerkin vaatimukset. ja toki myös esimerkiksi ruohonjuuri-kaupassa asioidessaan voi luottaa siihen, että tarjolla olevat tuotteet ovat ekologisia. jatkossa yritän siis panostaa ympäristöystävällisempien tuotteiden valitsemiseen!

3. autoilu, lentäminen
tiedän, tästä asiasta on helsinkiläisen helppo tulla huutelemaan, kun joka kolkkaan omassa lähiympäristössä pääsee varmasti julkisilla. itsellänikin on ristiriita, kun ajotaitoa pitäisi pitää yllä, ettei se ruostu, ja siksi tulee ajeltua muutamia "turhia" matkoja autolla. mutta pyrin välttämään oman auton hankkimista niin pitkään kuin se on mahdollista, ja ajaa autolla vain välttämättömimmät matkat. lomakohteiksi taas yritän valita kohteita, joihin ei ole pakko lentää - mutta tässä en varmaan ainakaan tänä vuonna tule kunnostautumaan. mutta lupaan yrittää!

4. kunnallisvaalit
jokainen painottaa politiikassa asioita, jotka itselle ovat tärkeitä. itse en ole minkään puolueen jäsen, enkä voi sanoa, että olisin vannoutuneesti äänestänyt vain yhden puolueen ehdokkaita. mutta koen, että tulevissa vaaleissa voisi jokainen meistä pohtia myös ympäristöä. ja toivon ainakin, että varsinkin ehdokkaat pohtivat näitä asioita, ja koettavat antaa vaalilupauksia, jotka voisivat pitää.

5. ruokavalio
olen aina ollut vannoutunut lihansyöjä, enkä edelleenkään totaalikieltäydy mistään. arjessa pyrin kuitenkin syömään kasvispainotteisesti: koulussa on esimerkiksi helppo valita kasvisruoka liharuoan sijaan, varsinkin kun itselläni ei ole ruoka-aineallergioita. kasvisruoka- ja vegaanius ovat nousevia trendejä, ja toivon, etteivät ne jää (myöskään omalta kohdaltani) pelkiksi trendeiksi. tällä viikolla maistoin ensimmäistä kertaa härkistä ja se oli tosi hyvää! 
mutta syömisessäkin käytän ainakin toistaiseksi järkeä. esimerkiksi jouluna olisin ollut ainoa kasvispainotteinen ruokailija joulupöydässä, ja siksi söin lihaa. en halunnut kuormittaa joulunviettäjiä ja myöskään ostaa itselleni omia ruokia, joita en varmastikaan olisi saanut yksin syötyä. pähkinänkuoressa siis syön mieluummin lihaa kuin heitän ruokaa roskiin. 
mikäli mietityttää, miten ruokavaliolla voi vaikuttaa ympäristön tilaan, kannattaa katsoa cowspiracy. itse en ole kyseistä dokumenttia vielä katsonut, koska minua pelottaa, millaiseen paniikkiin sen jälkeen enää menisinkään. :--D mutta kaveripiirini on tiivistänyt dokumentin tarjoamat faktat niin vakuuttavasti, että olen pyrkinyt muokkaamaan elintapojani jo pelkästään niiden perusteella.

6. osta vain tarpeellista
tässä on itselläni kaikkien eniten työsavottaa.  rakastan vaatteiden ostamista, ja vaatekaupoissa kiertely ja hipelöinti on itselleni rentoutumiskeino, niin sairasta kuin se onkin. mutta yritän joka tapauksessa tänä vuonna keskittyä siihen, että ostaisin vähemmän ja että ostaisin vain sellasta, mitä oikeasti tarvitsen. saa nähdä, kuinka muijan käy!

7. sähkönkulutus, energia
turhien sähkölaitteiden sammuttaminen ja valmiustilan pois kytkeminen, ovat varmasti tuttuja juttuja melkeinpä kaikille. eilen googletuskierroksellani löysin kuitenkin oman sähköyhtiöni sivuilta myös tämän: helenin lämpölupauskampanja


loppuun haluan vielä korostaa:
olen avoin keskustelulle. olen halukas tutustumaan myös teorioihin ja tutkimuksiin, joissa ilmastonmuutosta kritisoidaan. en kuvittele millään tavalla tietäväni kaikkea, en edes kovinkaan paljoa, mutta olen kokenut melko vakuuttavaksi sen tiedon, johon olen asian tiimoilta tutustunut. en halua saarnata, koska mikä minä olisin saarnaamaan? en voi sanoa eläneeni kovin ekologisesti itsekään ja minä jos kuka tiedän, kuinka vaikeaa esimerkiksi ketjuliikkeiden vaatteiden päämäärättömästä hamstraamisesta tai lihansyömisestä on luopua. ja jos nyt näkee mut huomenna hesburgerin kassalla tilaamassa juustoateriaa, niin kyllä, se on mahdollista. syön edelleen lihaa, mutta pyrin koko ajan vähentämään sitä.

toivoisin, että voisin omalla pelinavauksellani saada ehkä jonkun toisenkin miettimään sitä, mitä voisimme ympäristön eteen tehdä! jos sulla on hyviä ideoita tai vasta-argumentteja, anna palaa! kommenttikenttä on vapaa, mutta pysykäämme asiallisina :--)

2 kommenttia:

  1. (tää ei mahdu yhteen kommenttiin näköjään, laitan siis useamman)

    Moi Emmi!

    Sulla oli hyvä kirjoitus ja kun olit nähny vaivaa niin mäkin ajattelin vähän nähdä ja antaa omat näkökulmat bumerangina takas. Hyvä tapa itsekin ajatella näitä juttuja! Itse en ole kovin kriittinen ilmastonmuutokselle ja omien tapojen pohtimiselle, mutta en ottaisi nokkiini jos joku muu kriittisemminkin tätä kommentoisi :)

    Itsellä kohtaan 2. liittyen: vielä Ruohonjuuren tuotteita parempia voi olla ettei osta erikseen puteleja joka lähtöön. Esim. kuorinnat ja naamiot voi koittaa tehdä itsekin ja katsoa toimiiko omassa tapauksessa (www.wikihow.com/Remove-Blackheads). Myös siivousaineet http://greatist.com/health/27-chemical-free-products-diy-spring-cleaning. Tämä auttaa myös kohtaan 1 jätemäärän vähentäminen ja säästää rahaakin eikä ole välttämättä edes monimutkaista.

    Jos sua kiinnostaa kohdan 3 pohdinta enemmän niin tehtiin mein opiskelijaporukan lehteen numero matkailun hyviä ja huonoja puolia pohtien. https://tvergasteinjournal.wordpress.com/2017/01/04/tvergastein-issue-8-now-available/
    Ja vähän vanhempi saman lafkan lehti autosta https://tvergasteinjournal.wordpress.com/2014/04/23/digital-edition-of-tvergastein-4-should-we-kill-the-car/

    Oon kohdassa 5 ihan samanlainen, just Eetun ja Reetan kanssa jutskailtiin tästä jouluna. Jouluna sitäpaitsi on myös paljon kasvisruokaa pöydässä, ehkä ensi vuonna vielä enemmän jos itse tekee ;) Mun mielestä joustavuus kasvissyömisestä on argumentti, jonka voi myydä massoille helpommin kuin vegetarianismi, ja tärkeintä siirtymisessä on (mun mielestä) se, että vähitellen tottuu ihan käytännössä kasvispainotteisruokavalioisen arjen pyörittämiseen (miten hoitaa et on aineksia ja miten ylipäätään osata tehdä hyvää safkaa). Eli lihaton lokakuu ei välttämättä (mun mielestä) oo parasta mainosta vegeilylle, vaan ennemmin se, että ystävä kokkaa huikeeta vegeruokaa ja pääset vielä tarkkailemaan prosessia vierestä jolloin kynnys itse tehdä samoin on huomattavasti alempi.

    Kohtaan 6 mun suhtautuminen muuttui täysin, kun jostain luin ajatuksesta, että 'tarvitsenko' kysymyksen lisäksi (ei sen sijaan vaan sen lisäksi) voisi kysyä itseltään olisiko todella kiintynyt johonkin tavaraan. Tähän tapaan: http://www.mnn.com/lifestyle/responsible-living/stories/love-your-stuff-material-possessions-arent-evil. Ehkä vaatteet on itsestäänselvin sovellustapa, mutta luin suunnittelijakollektiivista, joka myi tuotteita, joiden tarkoitus on saada käyttäjä kiintymään itseensä. Yksi niiden tuotteista oli termostaattilämmitys, ei mikään sen coolimpi (vähän erilainen tosin, keskellä huonetta). Toinen tuote oli sohva, josta tulee kuvio esiin päällisen kuluessa pois. Pointti on, että jos ihminen kiintyy esineeseen, sen elinikä kasvaa ja silloin ei tee mieli korvata sitä ennen kuin on pakko.

    VastaaPoista
  2. (jatkuu)

    Kodin energiankulutuksesta Suomessa eniten kannattaa kiinnittää huomiota huoneen lämpötilaan. Helpoin on ajatella pienentävänsä pattereista lämpöä kun ei ole kotona (kerrostaloissa naapuriasunnot tosin silloin jonkin verran kompensoi sun kämpän viilentymistä). Ja olitkin jo löytäny jo ton Helenin ohjelman, mä meinasin linkata sen. Siinä kyse on sähkönsäästön lisäksi siitä, että jos kuluttajat vastaisi kulutuspiikkeihin aktiivisesti tulevaisuudessa, ei tarvitsisi rakentaa voimaloita vain näiden kovimpien pakkaspäivien varalle. Eli hyvinkin konkreettinen vaikutus. Ja sitä kai pilotoidaan myös uusiutuvilla tuotetun energian lisääntyessä, koska myös niiden tuotanto vaihtelee. Sähkölaitteiden kanssa jääkaappi ja pakastin yleensä kuluttaa eniten. En oo insinööri mutta mun ymmärtääkseni lämmityskauden aikana muiden laitteiden kanssa ei ole niin kovaa paniikkia, koska kaikki niiden kuluttama sähkö muuttuu lopulta lämpöenergiaksi ja vähentää. Kun on lämmintä voi säästää laitteiden käytössä, mutta just tällä hetkellä nekin lämmittää sun kämppää (tän voi vielä varmistaa joltain joka ymmärtää fysiikan lakeja ja teknologiaa paremmin kuin minä).

    Tärkeämpi säästökohde onkin lämpimän veden käyttö. Lyhyemmät suihkut on tehokas tapa säästää. Iltasanomien jutussa haastateltu Helenin tyyppi sanoi et "Kahden minuutin suihku kuluttaa saman verran energiaa kuin jääkaappipakastin vuorokaudessa". Koska kaikki se lämpö menee hukkalämpönä viemäriin. Tiesitkö että suurimmassa osassa maailmaa pyykit pestään aina haaleassa tai kylmässä vedessä? En ole mikään asiantuntija toisaalta, sama Helenin tyyppi sanoo et "Uusien pesukoneiden energiaa säästävät ohjelmat kehottavat pesemään pyykit 30:ssa tai jopa 20 asteessa. Rasva irtoaa kuitenkin vasta 60 asteessa. Pesuohjelma kannattaa valita pyykin likaisuuden mukaan." http://www.iltasanomat.fi/asuminen/art-2000000683907.html.

    Samasta jutusta löytyy pään pyörälle laittava 60 kohdan säästölista, mun mielestä ei ole tehty kovin käyttäjäystävälliseksi tai siis motivoinnin sijaan on aika overwhelming. Tärkeetä on, ettei kukaan kuluta itseään loppuun näiden säästövinkkien kanssa! Koska kannattaa miettiä muutosta pitkänäköisesti, esimerkiksi mä huomaan, miten kasvisruokavalio on nyt jo niin paljon helpompi asia kuin vuosi sitten, koska sille on alkanut aikaa rutinoitua.

    Ja voi sanoa hyviäkin asioita maailmasta: otsonikerros on parantumassa. Jotain pyöriä on alkanut pyöriä ilmastonmuutoksen torjunnan suhteen. Uusiutuvat ovat hyvinkin kilpailukykyisiä ja jopa ratkaisee ongelmia, joita on ollut vaikea ratkaista perinteisillä energiamuodoilla https://www.theguardian.com/sustainable-business/2016/dec/02/off-grid-solar-to-help-myanmar-bring-electricity-to-all-by-2030. Ja jos miettii kuinka paljon enemmän nykyään ymmärretään sekä keskustellaan ympäristöongelmista kuin 20v sitten, on kehitys noin sosiaalisella tasolla aika huimaa. Etenkin normaalien kuluttajien kohdalla naming & shaming ei vaan toimi ja tää sun blogi on hyvä esimerkki siitä, miten tällä hetkellä tärkeintä on löytää produktiivisia tapoja keskustella asioista, jotta ne ongelmat ratkeaisi :)

    Oli siis hieno teksti! Laita pling takaisin jos sä haluat kommentoida jotain.

    VastaaPoista